Toissa keväänä vanha kaktusrouva sai uuden mullan ja sen lisäksi putsasin ränsistynyttä alaoksistoa rankalla kädellä. Syksyllä tuo purskautti kokeeksi muutamaan oksaan kukkia. Osoitin hänelle asiaankuuluvaa huomiota ja kiittelin yllätyksestä. Viime keväänä toin kaupasta nuoren kaktusneidon, joka hehkui siinä vierellä malliksi valkoisine kukkineen. Sille vaihdoin isomman ruukun ja lisämultaa heti kesän alussa.
Kesä oli ihana. Paitsi meille kahdelle vanhalle, keinussaan keinutelleelle, myös nuorelle ja vanhalle kaktukselle, jotka saivat olla pihassa Luojan tuulten, sateiden ja paisteiden huomassa koko ihanan kesän. Vanha kaktusrouva on seuraillut kirjoittamistani tässä kolmannessa huoneessa toistakymmentä vuotta tekstejäni kommentoimatta. Kun otin syyskuun lopulla hänet pihalta sisälle tutulle paikalleen, hänpä riehaantui täysin. Olen laskenut kukkanuppuja ja päässyt ainakin viiteenkymmeneen. Eilen avautui ensimmäinen tulipunainen kukka, tänään kaksi lisää. Ja Neitokaktus seuraa nyt esimerkkiä, kaksitoista nuppua!
Voi miten ihana postaus tähän pimenevään syksyyn ja mustiin uutisiin maailmalta, onnea ja iloa sentään löytyy!
Kommentin jätti tuulamummo · torstaina 10. lokakuuta @ 22:08
Voi, ilo se on pienikin , ja niitä kun keräilee alkaa tuntua kohta paremmalta, eikös vain.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 11. lokakuuta @ 12:08
Kyllä kasviseuralaiset voivat olla ilo! Minulla on 32 vuotta sitten saatu kliivia. Se ei ole saanut parasta hoitoa monien siirtojen ja muutosten takia eikä ole montaa kertaa kukkinut, mutta elossa on.
Kommentin jätti Annikki · perjantaina 11. lokakuuta @ 15:33
Olette elossa kumpikin. Jostakin se saa voimaa sinnitellä. – Minä olen tässä elämäni tilanteessa alkanut enemmän jutella juuri näille kaktuksille ja kehua niiden elämänvoimaa, erityisesti tuon vanhuksen. En ole mikään viherpeukalo, mutta kaktukset sopivat minulle, kun ne kestävät unohtelevaa kastelijaa kärsivällisesti. Tänään on auki jo kuusi kukkaa!
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 11. lokakuuta @ 17:40