Viimeisenä iltana käyn ajatuksissani tilitystä kuluneesta vuodesta. Palaan hetkiin, jotka ovat säihkyneet iloa ja kiitän. Tunnelmia on pitkin matkaa värittänyt 50:n yhteisen vuotemme merkkipäivä juhlahetkineen ja sitä edeltävine kihlausajan ja hääpäivän muisteluineen yhdessä. Päällimmäisenä paljon onnellisen sävyisiä tapahtumia vuosikymmenten matkalta.

Olemme seuranneet tiiviisti tiettyjä omankin elämämme pitkälle taipuvan kaaren syklejä Jari Tervon tv-ohjelmasarjan myötä. Todenneet siinä tuon tuostakin, näin se oli – tai tuo on mennyt ohi ja miksikin. Kuten olen todennut, meidän ikäpolvemme yhteinen kokemus on kilpailu omasta paikasta auringossa, tilasta ahtaudessa. Paikka on silti löytynyt ja kukin osansa tehnyt yhteiseksi hyväksi. Olemme löytäneet meille mahdollisen ja sopivimman oksan elämän puusta. Emme olleet yltäkylläisyyden ajan lapsia, emme ole siihen pyrkineet yhteisessä elämässäkään, mutta mitään oleellista ei ole puuttunut. Kokemukseni omalta osaltani on, että olen saanut elämältä runsaasti hyvää, joissakin suhteissa jopa yli odotusten.

Maailman tila on viime vuosina ajautunut ahdinkoon, josta ei juuri näy helppoa ulospääsyä. Kehitys on vienyt suuntaan, joka ei ilahduta. Arvoja ja asenteita ravistellaan, sivistyksen rapautuminen surettaa. Silti kaikin keinoin on pidettävä paremman huomisen toivosta kiinni ja pyrittävä löytämään ratkaisuja, jotka ruokkivat toivoa.