Pirkko Kotirinta, Hesarin kulttuuritoimituksen esimies ja pitkän kulttuurielämän kokemuksen perspektiivissä tunnettu toimittajapersoona, kirjoitti taannoin Näkökulma-kolumnin aiheesta Kun suremme tulevaa jo etukäteen (HS 5.3.2023). Siinä hän pohtii tanskalaisperäistä uudissanaa ventesorg, jota kokee parantumattomasti sairaan tai psyykkisesti kadonneen, vaikkapa muistisairaan läheinen. – Tiedän mistä puhutaan, uskon, että sinäkin tiedät.

Kolumni nostaa esiin aiheeseen liittyviä muita uudissanoja, jotka pienellä viiveellä ovat jostakin esiin putkahtaneena tarttuneet keskusteluihin ainakin kirjallisissa piireissä, kuten kuolinsiivous. Vanhastaan jo tunnetaan ’talon toimitus’ ja saattohoito. ”Soitteli tuuli jo kauan suruviestiä hiljalleen…” on monessa kuolinilmoituksessa. Suruviesti vain ei aina soi hiljaa, joskus se huutaa kivusta ja epätoivosta tai haluaa vain kuolla. Memento vita pre memento mori.

Ennakoiva suru ei vähennä lopullista. Mutta se valmistaa väistämättömään, valmistaa myös häntä, jonka hidas tai kiihtyvä liukuminen tavoittamattomiin läheisiä painaa. Surulla on monet kasvot, se elää hetkestä hetkeen. Joskus sitä torjuu, kuin totuutta, joka pyrkii tietoiseksi. Joskus sitä maistelee pienissä erissä kerrallaan voimien mukaan. Ei sitä kannata etsiä tai tarjota kenellekään tehtäväksi. Siihen voi vain suostua, jos se pyrkii sydämelle. Suostuminen on elämää.