Juhla-ajoilla on paikkansa, niitä tarvitaan omaa elämänpiiriä isomman yhteyden kokemiseen. Joulu on erityisesti maailman kristillisten kirkkojen uskon juhlaa, joka puhuu pimeyden voittavasta valosta, tulevaisuuden toivosta. Me olemme tuhatvuotisessa sukupolviketjussa niitä kristittyjä ihmisiä, joille joulun kristillinen sanoma yhä elää.

Pohjoisen kotimaamme jouluperinteet ovat ihmeellisesti säilyneet läpi kato-, sota- ja lamavuosien. Nyt kun elämme kristillisten perinteiden ja kirkollisen kulttuurin hiipumisen aikoja, jotain pitkästä perinnöstä silti säilyy. Ajattelen, että läpi elämän kestävällä perinteellä on syvämerkityksiä, joita ei aina tiedosteta. Juhla-ajat kutsuvat näitä merkityksiä pintaan ja ruokkivat ihmisten sielua ja henkeä. Tulemme juhlasta arkeen uudistuneena ja latautuneena. Perinteet myös kannattelevat toivoa elämässä silloin, kun tukirakenteet horjuvat.