”Ihmisiä on kahdenlaisia. Niitä jotka elävät, näyttelevät ja kuolevat. Ja niitä jotka eivät koskaan tee muuta kuin pysyttelevät tasapainossa elämän harjanteella. On näyttelijöitä. Ja nuorallatanssijoita. ” – Maxene Fermine

Viehätyin kovasti Lumi-kirjasta. Se on kuulasta runoa; ihmeellisen rakkaustarinan maisemassa on lumihuippuisia vuoria ja kukkivia kirsikkapuita; lumenvalkeaa, jäänsinistä ja sateenkaaren lämpimät värit.

Tero Liukkosen toinen runokoelma puhelee hiljaa rakkaudesta, värähtelee aistillisesti, herättää aavistuksia. Ihon hehkua, sanojen vaivihkaisia viestejä, unta. Näissäkin runoissa on kukkivia kirsikkapuita, lunta. Rakkauden ja kuoleman kauniita kuvia.

”Kun sinä olet mennyt / nyt tiedän / on tällaista kuin nämä viipyilevät hetket: / lehvien kulta vihloo silmien takana / ja ohimoissa / ja kuuset kääntyvät tuuleen / tunkevat haudanväriset runkonsa maahan / ja päivä on heleä preludi / johonkin suureen tummaan”

___

* Juha Itkonen; Kohti; Otava 2007

Itkosen kirjan tarinassa matkataan tsunamin jälkeiseen Thaimaahan. Ministeri-isä lähtee etsimään aikuista tytärtään, joka on lähtenyt kotoa häävalmistelujensa keskeltä ilmoittamatta minne. Perillä isä tapaa sovitusti poikansa ja kumpikin tavallaan etsii ja kyselee samalla oman elämänsä merkitystä ja valintoja. Etsitty perheenjäsen löytyy helposti eikä ole isän tai veljen avun tarpeessa. Kehyskertomus jääkin jotenkin ontoksi, pääosaan nousee perheenjäsenten elämänratkaisujen pohtiminen. – Kirjan ansio on miehisten mielenliikkeiden kuvauksessa.

* Siri Hustvedt; Amerikkalainen elegia, suom. Kristiina Rikman; Otava 2008

Luettuani ensin Kaikki mitä rakastin, kiinnostuin tästä S.H:n uusimmastakin. Yllätyksekseni kirjassa on samoja teemoja ja samantapainen henkilögalleriakin kuin edellisessä. Panee miettimään, ollaanko tässä taas kirjoittamassa kirjailijan omaa traumahistoriaa. Eipä siinä mitään, niin hyvin Hustvedt kirjoittaa, että suomentajalla on varmaan ollut haastetta ja erinomaisesti on Rikman tehtävästä selvinnyt. Muuten erinomaisessa teoksessa häiritsee hiukan hyppelehtivä tyyli, joka tekee pätkittäin lukemisen vaikeaksi. Hustvedtin päähenkilö näyttää sirpaloituvan moneen toisiinsa löyhemmin tai tiukemmin liittyvään erikoislaatuiseen persoonaan, joiden kohtalonkäänteitä sinkoutuu valmistelematta lukijan pureskeltavaksi. – Kirja ei ole kesäkevyttä lueskeltavaa, silti ihailla täytyy taitoa, jolla kirjailija tuo rankkojakin juttuja tarjolle niin, että lukukokemuksesta ei tule raskas.