Sydänkesän kuunvaihteen viikosta lankesi sitten dramatiikkaa vallankin itäiselle puolelle maata, kun hikiset mummontappohelteet vaihtuivat rivakasti ukkospuuskiin ja Päivön-päivän myrskyihin. Siinä meni taas monen emännän pakastin norolle, ja mykistyivät kersain pelipuhelimet ja muut viihdykeapparaatit. Paikalliset pelastuslaitokset ja sähkölinjain rekonstruoijat saivat ylitöitä maastossa, missä rankkasade ihanasti friskaa.

Tämähän on niin nähty. Eivai ilmastonmuutosta ole, mitä nyt yhä tiuhempaan kaikkea hurrikaania ja tornadoa pykääntyy ihmispopulaation riesaksi. Eikö ollut vastikään se ’olevinaan talvi’, kun ei ollut lunta eikä pakkasta nimeksikään etelässä, mutta pohjoisessa etelänkin edestä molempia.  – Kui ei kukkaa ol’ keksiny eppäillä, että koronapandemiakin ois jollai viisii kytköksissä ilmastonmuutoksee, märisee Pissismummon Ikimuori tuonilmaisistaan. Pissismummo tulkkaa sen Poikakaverille, jolta tulee napakka: – No, kun ei ole, kytköksissä. – Miten niin kun ei ole? – Koska Kiina, ja sen märkätorikulttuuri ja stratosfääri ovat kaksi eri asiaa. – Aha.

Miten niin ei vois epäillä vaikka mitä? Eihän ajatus mitään maksa. Ja ’isoon kuvaan’ mahtuu kytköksiä, joita ei ole vielä tutkittu. ¨Ei ne ropleemit kimpaleina aukea, niitä pitää jälttää kuin lanttua”, tuumi Konsta Pylkkänenkin sinisiä ajatellessaan.