Lapsena kuuli kerran viikossa tutun Niilo-setämäisen riemukkaan tervehdyksen ”Aamujen aamua kaikille radion kuuntelijoille”. Jotain mukavaa ja innostavaa lapsikin toivottajan äänessä kuuli. Eletyn hiljaisen viikon tapahtumapolun ja passioperjantain tunnelmat vaihtuvat tänä aamuna riemukkaaseen pääsiäisaamun ihmeeseen. Rakastettu Mestari ja opettaja, joka haudattiin suuren surun vallassa, ei olekaan enää haudassa – hän elää?

Avarasydämisen kristityn riemu aamujen aamusta ei perustu pohdintoihin pyhien tekstien kertomuksien totuusarvosta, tulkinnoista tai ilmenemisen muodoista. ”Kristus nousi kuolleista!” oli totta niille, jotka kokivat hänen kuolemansa. Jostain passiohiljaisuuden hämärästä rauhasta kohoaa varovainen, riemua muistuttava oivallus: uskovalle sydämelle Hän elää! Uskon siemen, joka jo varhain tuli kylvetyksi sydämeen, sai tarvitsemansa tuen eri elämän vaiheissa, juurtui ja vahvistui. Koeteltuna ja hauraana, usko elää kristityn sydämessä ja puhkeaa riemuun joka pääsiäisaamuna: kyllä, Hän elää!