Marraskuu on merkillinen kuukausi. Elämä on enimmäkseen pitkää, tapahtumatonta hämärää. Sitten tulee päivä, jolloin tapahtuu kaikkien tyhjäntasaisten päivien edestäkin kaikki, mikä on ollut kesken ja tuloillaan. Niin kuin tänään.  

Oli ollut pakko tilata ruokaa kaupasta kotiin, kun auto oli matkoilla. Sehän teetti meikäläisten vauhdilla hitaan ja työlään listauksen nettiin edellispäivänä. Piti ajatella miten sen kierroksen itse tekisi hyllyjen välissä, mitä tavallista poimisi, mitä harvemmin ostettavista puuttuu. Toimitus tuli ajallaan, muutama tavara vain oli erilainen kuin ennen.  

Tuskin olin purkanut laatikon, kun Esikoinen ilmaantui soittimensa kera palauttamaan auton. Tuokio siinä ehdittiin jutustella ja sitten tuo hyppäsi viikon odottaneen pyöränsä selkään polkeakseen selloineen asemalle ja junalla töihinsä. Huoneen ilmaan jäi värjymään kysymys, jota ei ehditty käsitellä – ei ole vielä ehditty miettiäkään, että mitenkäs joulu?

Laitoin ruuan, ei ehditty syömään, kun sukulaismies soitti tulevansa pikakäynnille. Ei aikaakaan, kun oli oven takana, kuskinsa kera. Toinen meistä haki tärkeän paperin, johon piti saada kaikkien kolmen perijän allekirjoitus. Omansa oli jo siihen väkertänyt. Nyt siihen tuli yksi lisää, ja sitten lähtivät ajamaan pitkää matkaa hakeakseen kolmannen. Että silleen.