Viime vuosisadan puolivälin tienoilla syntyneiden sukupolveen kuuluvana olen näinä aikoina paljon miettinyt maailman muuttumista elämäni aikana.

Turvallisen lapsuuden rajat avartuivat vuosi vuodelta. Yhteiskunta ja Suomi oli lapselle pitkään presidentti Kekkonen, jonka nimeä kuuli aikuisten puheesta ja radiosta. Koulu ja opiskelupolku antoi vauhtia maailman avartumiselle kysymysten heräämisen ja tiedon omaksumisen myötä. Aikuisen kokemuksen ja jatkuvan tiedon hankinnan kautta hahmottunut maailma ei olekaan staattinen, vaan jatkuvassa muutoksessa. Ei ole nykyään maapallon kolkkaa tai avaruuden äärtä, jota tutkimus, kirjallisuus, television uutisvälitys ja dokumenttiohjelmat eivät olisi jo tuoneet omalle reviirille ja tietoisuuteen kuvin ja sanoin.

Tänään maailma on kiihtyvässä muutoksessa, joka tuntuu vaikuttavan elämäämme ja tulevaisuuden näkymiimme entistä rajummalla tavalla. Uusia, pelottavia uhkakuvia nousee, usko ja luottamus entisen kaltaiseen vakauteen tulevaisuudessa horjuu. Paitsi paikallisia konflikteja, sotaa ja rikollisuutta, turvallisuusuhkana on ihmisen hallinnasta ryöstäytyvä digitalisaatio, ympäristön ja ilmaston hallitsemattomat ongelmat. Yhtä lailla tuntuvat olevan hukassa hyvään elämään välttämättä tarvittavat eettiset ja kulttuuriset arvot. Maailmaa näyttävät ohjailevan rahan hegemonia ja ihmisen itsekäs hyödyn tavoittelu, vallan ja kunnian himo.

Emme voi palata alkuun, missä ikinä tuo olikaan. Voimme arvioida vain omaa tähänastista polkuamme. Olenko elänyt arvojeni mukaisesti ja missä menin itse vikaan? Jossakin tätä miettii joku toinenkin. Ihmisyyden ydin on pyrkimys yhteiseen hyvään.