Aamuyöllä kuulin raolleen jääneestä ikkunasta sateen kohinan. Pihassa on märkää, huomenna ei voi mennä lasten kanssa keinuun, ajattelin ja käänsin kylkeä. Kohta valahdin takaisin uniini.

Pilvivaloisaan päivään on miellyttävä herätä. Enää ei ole huolta helteestä. Toinen lähtee aamukahvilta tankkaamaan autoa ja tuo samalla kahvilasta omenapiirasta iltapäiväksi, kun Kuopus tyttöineen tulee käymään.

Tyttöjen vierailu Vaarilan kahdenkeskisessä hiljaisuudessa on yhtä ihanaa mylläkkää. Sieltä he tulevat – ja kas, vaikka kesällä on nähty, he tuntuvat kasvaneen ison harppauksen. Isomuru on aloittanut eskarin, ja Pikkumuru täyttänyt kolme.

Miten olen unohtanut, että kolmivuotiaalla on suunnaton tiedonhalu. Hän löytää Vaarilan huoneista loputtomasti esineitä, jonka kaltaisia kotona ei ole, ja haluaa tietää jok’ikisestä mikä tämä on. Lopulta Mummeli sanoo, että nyt alkaa Vaarin vastausvuoro, jos tänään aiotaan saada kahvia ja jätskiä. 

Pikkumurusta näyttää kasvaneen elohopean kaltainen pieni ihminen, joka on monessa paikassa yhtä aikaa. Isomuru tykkää piiloleikistä ja hänen mielestään Vaarilassa on maailman parhaat piilopaikat. Leikissä on vain yksi pulma: Pikkumuru haluaa samaan piiloon siskon kanssa ja kuullessaan etsijän tulevan, kajauttaa innoissaan: täällä ollaan.

Lähestyvä kuusivuotispäivä mielessään Mummeli koettaa vaivihkaa tiedustaa Isomurulta, mikä olisi kiva synttärilahja. Silmät tuikahtavat toiveikkaana: haluaisin trampoliinin!