Täti lähti elämästään kiirastorstaiyönä. Meille ilmoitetaan Pitkäperjantaiaamuna kuolemasta. Ruumis on viety hoivakodista ison sairaalan kylmiöön säilöön. Hoivakodin huone on tyhjennettävä tädin vähistä tavaroista ensimmäisenä arkipäivänä pääsiäispyhien mentyä. Toinen soittaa serkulleen ja he sopivat tavaroiden hakemisesta.

Pitkäperjantai on hyvä päivä antaa surulle tilaa kummankin sisimmässä ja asettua taloksi kotiin. Toinen etsii saattovuosina otetuista kuvista kaksi vuotta sitten otetun, jossa täti istuu omassa keittiössään. Silmissä on elämää ja ilme tyytyväinen. Siitä saa tulostettua sopivan kokoiset kuvat sekä kotiin että muistotilaisuuteen. Asettelen kuvan kehykseen ikoninurkkauksen pöydälle ja sytytän tuikun lasimaljaan.

Pääsiäislauantaina käymme kuopusperheen luona keskustelemassa asioista. Tuntuu hyvältä tavata heitä ja se, että poikamme haluaa tulla saattamaan tätivanhusta. Siitä on meille paljon tukea. Pääsiäispäivänä esikoisen perhe syö lammasateriaa kanssamme, kuten oli sovittu. Heille on kerrottu tapahtuneesta. Aterian lopulla pyydän Vaaria kertomaan perheelle ajatuksistaan ja tunnelmistaan kummitätinsä pitkän saattomatkan päätyttyä. Teinipoika ja -tytär kuuntelevat hiljaa.

Pääsiäismaanantaina listaamme arkena hoidettavia asioita. Hautauslupa hoivakodista, tädin tavaroiden vienti takaisin kotiin. Sukuselvitys vireille keskusrekisteristä perunkirjoitusta varten. Hautauspalvelujen tutkimista nettisivuilta, arkun, arkkuvaatteen, kukkalaitteen ja uurnan valikointia. Siunausaika voidaan varata vasta osallistujien aikataulujen täsmennyttyä. Esikoinen tulisi soittamaan ja hänen viikkoaikataulunsa on kirein. Kuopuksen perhe on varannut viikoksi matkan kolmen viikon päähän, se on takaraja. Toinen käy keskusteluja sisarensa ja serkkunsa kanssa. Varmistuu, että saattojoukko tulee olemaan maksimissaan kuusi henkeä. Viikot tuntuvat lyhyiltä kaikkeen.

Toinen viikko alkaa. Lupaan hoitaa seurakuntayhtymän varaustoimiston. Automaatti vaatii heti valintoja tyyliin ”jos sitä – valitse tätä”. Miesääni kertoo, että olen viidentenä jonossa. Kaiutin häiritsee, asia ei etene, varttitunnin päästä olen edelleen viidentenä. Katkaisen ja valitsen takaisinsoiton. Se merkitsee päivystystä puhelimen ja asialistan tuntumassa koko päivän. Toimistoaika päättyy. Ärtyneenä mietin miten typerää on soittaa mihinkään varausnumeroon maanantaiaamuna. Lopulta soitto tulee, varttia vaille neljä. Kireä naisääni: – Seurakuntien varaustoimisto. Käy ilmi, että siunauksissa on ruuhkaa. Rohkenen kuitenkin esittää perustellun toiveen toimituksesta seuraavalle viikolle. – Nyt kyllä varataan jo toukokuun puoliväliä näissä… Mutta kun matka ja uurnanlasku toiselle puolen Suomea… – Naputusta ja ähkettä, sitten: – Ainoa paikka ja kellonaika olisi… – Se sopii meille, varataan se. Toinen soittaa saman tien hautaustoimistoon, saa ajan huomisaamuksi.  

Siunattu paikka! Hautaustoimistossa on rauhallista, ystävällisen asiallinen nainen etenee selkeästi ja joutuisasti asia kerrallaan. Soittaa saman tien ja varaa kuljetuksia, varmistaa varastosta valitun arkun ja uurnan ja tilaa kukkalaitteen. (Onpa hyvä, että olemme katsoneet ne valmiiksi.) Arkut nähdään kuvina isolta ruudulta. Kysyn vielä muutamia asioita, vastaukset tyydyttävät eikä mistään tule ongelmaa. Lasku tulostuu saman tien koneelta ja Toinen kirjoittaa nimensä alle. Kaikesta tulee kopio kansioon mukaamme. Poistumme helpottuneina ja tyytyväisinä. – Puolelta päivin soittaa pastori, kuulen Toisen sopivan tapaamisesta kolmen tunnin päästä. Syömme lounaan ja hän ehtii levähtää hetken ennen kuin lähtee. – Tiedotan pojille tilanteen. Illalla toteamme, että saamme loppuviikon vapaata häärimisestä, asiat ovat nyt ammattilaisten käsissä.