Tässä ajankohtaisessa tapahtumavirrassa, jossa nyt mennään lastuna laineilla tai johonkin pyörteeseen hetkeksi juuttuneena, on eräs hengityksen tavoin oleellisena elämääni kuuluva ajankulu myös seisahtunut, nimittäin lukeminen. Kun en ole ehtinyt kirjastoon, tuli avuksi ystäväsieluisen ojentama pino vanhaa kunnon kirjailijaa, Eeva Joenpeltoa.

Taitava ja aikanaan menestynyt kirjailija vie lukijan viime vuosisadan alun ja puolivälin ihmisten elämän raadollisuuteen tavalla, joka antaa perspektiiviä nykyajan ilmiöille. Joenpellon romaanien parempien ihmisten ahne suhtautuminen rahaan ja omaisuuteen käy ilmeiseksi, toisaalta köyhyyden ja kurjuuden kuvaamisella suorastaan hekumoidaan. Myös ihmisen outoudet tulevat karmivan tehokkaasti kuvatuksi.

Jos oman aikamme kauhistuttavimmat pahuuden ilmentymät puistattavat ja nostattavat hetkellisesti pelon ja epätoivon fiiliksiäkin, lohduttaako lukijaa tietoisuus: pahuus ja kurjuus on ikuista ja sillä herkuttelu myös. Ei se lohduta, mutta toisaalta yhtä vähän tai vielä vähemmän lohduttaa lilluminen unelmien epätodellisissa pilvissä, jota nykyajan chic lit tarjoilee. On valittava mitä lukee, katsoo, ahmii, kuluttaa – millä kaikella ruokkii ajatus- ja tunnemaailmaansa. On suunnistettava yhä uudelleen oman mielensä ja henkensä kaipauksen ja kokemansa elämänilon lähteelle ja viipyiltävä siinä.