Jossain vaiheessa kevättalvea tulee tilanne, jossa ihminen odottaa jo kevään merkkejä, noteeraa pienimmänkin ja pettyy, kun säätila soutelee kaksi askelta eteen, yksi taakse -vauhtia. Mitä kiihkeämpi odotus, sitä nihkeämpi pettymys. Voi kokemuksesta muistuttaa itselle, että pääsiäisestä päästyä helpottaa.

Tästä lopuilleen ehtineestä talvesta tuli eteläisessä Suomessa pitkästä aikaa poikkeuksellisen runsasluminen ja kunnon pakkasiakin koettiin. En enää ole pulkkamäkikunnossa, hiihtimetkin ovat viime vuosisadalta olleet pölyttymässä varaston taaimmaisessa nurkassa. Luistimilla liitelystä olen nähnyt vain unta. Lumilapiota on kyllä tanssitettu senkin edestä.

Kevätfiiliksiä herättelevät pikkulinnut piipityksineen, aurinkoisin päivin räystäiltä tipahtelevat pisarat ja katolta humahtavat lumet, sulavat pihapolut, seinustojen vihreät alut ja paisuvat silmut pihapuissa. Vielä päivystän metsänreunan koivujen punertumista, maailman sinisintä kevättaivasta – ja sulavan lumen tuoksua lempeässä tuulessa.