Olipa hupaisaa katsoa eilen tv-ykkösen A-studiosta, miten THL:n tutkija, Hgin yliopiston professori, HUS:n diagnostiikkajohtaja sekä muuan sote-asiantuntija hoitaisivat sote-järjestelmän rahoituksen ja toiminnan ongelmat. Katastrofitunnelmista aloitettiin ja keskustelu alkoi jo vaikuttaa sotaisalta, kun asiantuntijat huusivat aika ajoin toistensa puheen nurin pää punaisena. Professorin mielestä terveyskeskukset pitäisi räjäyttää ja siirtyä takaisin yksinkertaiseen omalääkäri ja hoitajapohjaiseen parityöskentelyyn! Tutkijan mielestä puutteita paikkaamalla rakennettu kahden rinnakkaissysteemin häkkyrä ei toimi, maksaa liikaa eikä työntekijäpula kuunaan poistu. Sekin kuultiin taas, että suuret ikäluokat, joiden sairastavuus iän mukana nousee, eivät jatkossakaan tule saamaan hoitoa ilman rajua priorisointia (jota tosin tehdään jo nyt).
Toimittaja totesi tyytyväisenä aiheesta nousseen tulisen keskustelun ja kiitti osallistujia. Katsojan epätoivo vain kasvoi, jäätiin siihen käsitykseen, että hyvinvointialuesysteemi ehkä tule toimimaan koskaan, koska resurssipula. Tosin samaan tulokseen moni meistä on ehtinyt jo tulla omasta kokemuksestaankin. Siinä meillä on jälleen yksi sota, joka eskaloituu kaaokseen ja katastrofiksi.
Professori käytti aika ronskia sananmuotoja. Oliko koskaan itse ajatellut vanhenemista vaikka lääkäri onkin. Ja asiat puheissa ja paperilla ovat niin paljon helpompia. Sellainen olotila ohjelmasta jäi, että vähissä vanhenevien ihmisten hoitopolut ovat tulevaisuudessa.
Kommentin jätti pirkko · perjantaina 12. toukokuuta @ 15:26
Näin koin minäkin, eikä se ole hyvä kokemus. Huolestuttaa mitä vielä ehdimme nähdä ja itse kokea, miten kaaos eskaloituu.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 12. toukokuuta @ 20:28