Amerikanlaina tämäkin, Valentine’s day, jota ystävänpäivänä meillä vietetään. Vierastan sekä näitä merentakaisen hörselökulttuurin lainoja, joita syyspuolella oman perinteisen pyhäinpäivämme aikaan osa juhlii luurankojen seurassa ja jota keväällä taas palmusunnuntain virpomisperinteemme ja pääsiäisenviettomme aikaan noidat häiriköivät. Kun ei omat perinteet kelpaa, ajaudutaan sekasoppaan kaikkien maailman tuulien tuivertamina.

Ikäiseni ihminen saa olla kiitollinen, että 16-vuotiaana kehkeytynyt ystävyys on tallella ja voimissaan. Niin moni vanhemmilla kymmenillä jo sanoo, ettei ole yhtään nuoruusaikaista ystävää elossa, tai yhteys on jossain elämän vaiheessa hiipunut. Mielenkiintoista tämä on siitäkin näkökulmasta, että nuoruusystävä on ollut olemassa 60 vuotta – eli kauemmin kuin Toiseen rakastumista seurannut avioliitto, joka tänä vuonna kukkii 50 vuoden merkkipaaluna.

Ystävyys on arvokkaimpia asioita, joita pitkä elämä tarjoaa. Ystäviä ei hankita tai ansaita, ne ovat elämän antamaa lahjaa. Parhaimmillaan ystävät tekevät meistä enemmän ihmisiä, opettavat erehtymisen ja anteeksisaamisen mahdollisuutta, armollisuutta ja kiitollisuutta sekä kiintymyksen kautta rakentuvan ihmissuhteen arvoa. Parasta ystävyydessä – kuten rakkaudessakin – on luottamus, rehellisyys ja avoimuuden mahdollisuus. Saan olla se ihminen joka olen ja annan sinun olla se, mikä olet.