Lunta on taas. Ja hiukan hiutaloi lisää. Olkoon oikukas, mutta talvi kuitenkin, siitä voi iloita.
Toinen lähti tutulle reitilleen toiseen kaupunkiin. Tarkistin mitä jääkaappi tarjoaisi tälle päivälle lounaaksi: karjalanpaistia ja kuoriperunoita viikonlopun tuolta puolen. Taidan lämmittää itselleni pinaattiräiskäleitä. Ennen hänen paluutaan on oiva hetki käydä läpi vielä kuoron alttostemmat.
Viikonloppuna Vaarilassa vietettiin hartaasti odotettua ja kerran jo siirrettyäkin tyttöjen yökylää. Mainio kombo on yksitoistavuotias ja nelivuotias serkuspari. IsoMurulla on eri ikäisiä äidin suvun serkkuja runsaasti lähellä ja kaukana, mutta Pikkufriidulla on serkkuja vain nuo kaksi, IsoMuru ja isoveljensä, jota kutsuttakoon tässä yhteydessä Teiniritariksi, koska 14 v. Voitte kuvitella miten rajattomasti Pikkufriidu ihailee IsoMurua, joka puolestaan hoivailee ja opastaa pienempäänsä tosi nätisti.
Pikkufriidun rauhoituttua yösijalleen ja Vaarin mentyä ’oikaisemaan selkää’, Mummeli ja IsoMuru arvioivat Putouksen uusia ja entisiä improja. Mummelia huvitti eniten isojen leikkijöiden pienet lipsahdukset ja lapsikatsojien kommentit. Kaikesta päätellen ainakin leikkijöillä itsellään oli hauskaa, kun pokka ei aina ihan pitänyt.
Syvään huokaisten otettiin sitten eilen arkinen hiljaiselo vastaan, vaan annas ollakin. Kolme harvoin soittavaa ystävätärtä oli toennut tarttumaan luuriin arjen tultua. Siinä sitä hulahtaa helposti tunti jos toinenkin naisihmisten kesken ennen kuin sosiaalinen kiintiö täyttyy.