Emme ajaneet tänä vuonna kolmen tunnin päähän Toisen vanhempien haudalle viemään kanervia ja kynttilää. Nukkukoon muistopaikka talviunta. Ehkä keväällä taas käydään Saimaan rannoilla. Meillä ei ole kaupungissa enää ketään elävää, jota tavata. Olen kiitollinen, että omien vanhempieni muistopaikkaa tuotakin kauempana hoitaa veljeni, joka siellä asuu, neljän ja puolen tunnin ajomatkan päässä täältä. Tyydymme viemään kynttilän oman seurakunnan yhteiselle, muualle haudattujen muistopaikalle, jollaisia nykyään lienee jo kaikilla hautausmailla. Itsensä vuoksi kai monet ikäluokkamme ihmiset tätä vanhaa, kaunista tapaa yhä noudattavat. Edesmenneitä muistellessa elämä solahtaa kokoiselleen paikalle tässä ajassa ja omassa mielessä.
Minä olen pitänyt kynttilää omalla pöydälläni ja kuunnellut pyhäinpäivätilisuuksia ja nyt musiikkia radiosta. Kotiseudulla luettiin kirkossa noin sadan tänä vuonna kuolleen nimet ja siellä oli monta tuttuani. Pidin heillekin kynttiläniekkiä.
Kommentin jätti Annikki · lauantaina 5. marraskuuta @ 20:37
Liekit, kuvat, musiikki – ne muistoja ja kaipausta silittävät lempeästi kuin rakastavan käsi.
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 6. marraskuuta @ 12:49