…kunnes tuli se päivä, kun Pissismummo oli ajatellut mennä Stadin keskustaan tiettyyn jalkinekauppaan. Miniäkulta oli kaivanut toivomusten mukaiset kengät netistä näytille ja neuvonut mistä niitä saa. Mummo kysymään huolissaan Pappakaverilta lähtisikö tuo kyytimieheksi, käytäisiin ehken katselemassa muutakin ja syötäisiin lounas perillä. ”Tottakai”, oli vastaus.

Jos olet ajanut E-nelosta Kalasataman kautta kohti Helsingin keskustaa, tiedät miksi Mummo oli ehkä vähän huolissaan. Ei ole koronavuosina Stadissa paljon ajeltu, kun ei ole asiaa ollut. Kalasatama on vuosikaupalla ollut tekeillä, läpiajo on yhtä trialia eikä tule lähivuosinakaan sen selvemmäksi. Muitakin reittejä keskustaan on, mutta kun Mummo ei aja, ei ole paljon sanomistakaan siihen, mitä reittiä kuski katsoo parhaaksi käyttää.

Kalasataman talontotterot ovat kauempaakin katsoen aiheuttaneet kylmänväristyksiä. Lähituntuma on suorastaan puistattava. Kuin isoja legopalikoita olisi kasattu päällekkäin vähän huolimattomasti vinksalleen. Missään olosuhteissa ei ole tuo ihmistä kutsuva asumisen muoto, tuumii P.Mummo ja sulkee silmänsä, kunnes ajomies on kiertelyn ja kaartelun jälkeen viimein osunut Pitkänsillan päähän ja tie selvenee. Pysäköintihallit, joita on keskustan alla lukuisia, ovat kyllä hyvä keksintö, mutta kun nykyajan kaupunkimaasturit ja muut hybridiautot ei mahdu niihin vuosikymmen sitten laadittuihin pysäköintiruutuihin. Siitä seuraa, että liian kapeiksi jääneitä tyhjiä ruutuja on runsaasti ja luolaa saa kiertää pikään, ennenkuin löytyy semmoinen väli, mihin uskaltaa yrittää parkkiin.

Yksi hyöty luolastosta on. Niistä lähteviä maanalaisia reittejä ei joka vuosi revitä auki niin kuin katuja eikä tukita ihmisten kulkua. Kun Stadin muinaisasukki on kerran oppinut miten mistäkin päästään minnekin katutason alla, voi luottaa, että sitä kautta pääsee aina perille. Kauppa löytyi sieltä, mistä pitikin, täsmälleen halutunlaiset ja oikean kokoiset kengät löytyivät, tuntuvat hyvältä jalassa, eikä pankkikorttikaan tilttaa. Päälle päätteeksi poikettiin silmäilemässä kevätmuotia ja jotain jäi haaviinkin. Ostosnyssäköitten kera sitten istahtivat P.Mummo ja Pk.Pappa nauttimaan päivän lounasta olon tukevoittamiseksi. Autokin löytyi maanalaisesta piilostaan. Tuumattiin, että alkaa tuntua normaalilta elämältä, vaikka vielä tungoksessa olikin kasvosuojus nokalla.