Johan ehdin kuvitella hissukseen hiipivämme ihmisten ilmoille, kun flunssasta tokenen. Vaan kuinkas kävikään. Paraneminen on iän mukaisesti hitaanlaista, Toinenkin oli vetämätön. Piti perua osallistumiset ja jäädä potemaan. Perhe vähän painosti, että testi pitäisi tehdä, tehtiin sitten lauantaina. Ja kas, Toisella oli koronavirus. Miten se nyt niin voi olla, että minulla on kurjemmat flunssaoireet, mutta toisella pahempi virus. No, karanteenissa kökötetään, kun ei oikein saatu selvää, milloin toisen oireet alkoivat, hän kun on yskinyt kaiken talvea. Minä olen mielestäni sairastanut tässä tavallista flunssaa, koronan kotitestikin näytti negatiivista, mutta koska Toinen kävi varmistuksessa terveyskeskuksen testissä, sain tietysti koronavilkusta hälytyksen, että altistus on. Toimintaohje kertoi, että jos ei ole vaikeita oireita, ei tarvitse tulla testiin. Varmaan täytyy karanteenipäivien täytyttyä tehdä vielä kotitesti, että tietää onko ohi vai ei.
Olen tässä aikani kuluksi tutkinut kaikki thl:n koronainfot, tsekannut omaolo.fi oireet ja koronabotin. Mielestäni infoa on ähkyksi asti ja ohjeet osittain ristiriitaisiakin. Kun hoito kerran on oireenmukaista, niin samapa tuo, mikä virus on kyseessä.
Sen mitä olen lähipiiristä tehnyt havaintoja, niin kovin erilailla korona vaikuttaa ja tarttuu. Joillekin se ei aiheuta oireita ollenkaan, joten tietämättäänkin voi sairastaa. Toistaiseksi meidän kahden hengen talous on säästynyt koronalta, mutta luulenpa, että jossain vaiheessa se tulee.
Kommentin jätti seita · maanantaina 11. huhtikuuta @ 13:57
Hyväkuntoiselle ja rokotetulle taudista ei ole vaaraa, me riskiryhmäläiset olemme erikseen. Paraneminen flunssastakin on sitkasta, vaikkei mitään kummallisia oireita olisi ollutkaan. Kaikille kerran sairastettu lienee vasta-aineiden kehittymisen vuoksi vain hyväksi.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 13. huhtikuuta @ 15:53