Sunnuntaiaamuna paistelee taas aurinko. Joonas ja sen kaverit ennustelivat pilvistyvää ja viilenevää, jopa sadepisaroita ja ukkosia, mutta armas kesäaamu onkin herännyt hyvällä tuulella. Niin heräsin itsekin, jo neljäs aamu, kun en herännyt päänsärkyyn. Ehkä elämä tästä hiljalleen lutviutuu.
Istahdimme seurailemaan palveluksen striimausta omasta kirkosta. Siellä oli seppeleet kuorissa odottamassa viemistä kaatuneiden muistopaikoille kirkkopihalla. Oikein tulin hyvälle mielelle, kun ’inhimillinen tekijä’ oli jättänyt epäonniset striimaajamme kerrankin rauhaan. (Sillä kun on ollut tapana unohtaa mikrofonit mykiksi ja sählätä kuvakulmien kanssa.) Kristiina-papin, Sini-papin sekä Katriina-kanttorin yhteistyö toimi hienosti. Ilmapiiri oli leppoisa ja saarna oli sanoitettu elävällä ilmaisulla. Erityisesti ilahdutti miehinen klarinetti-improvisaatio vastausmusiikkina teksteihin. Myös Mieslaulajien kvartetti juhlisti tilaisuutta.
Sunnuntain ateriamme kruunasi sitruunaperhosen tanssi pihan poikki. Se vilkutti mennessään ja toivotti kesäiloa. Tulppaanit, narsissit, lemmikit, vuokot, orvokit ja käenrieskat – kaikki yhtä hymyä.