Kun itseään siistinä pitävä ihminen joutuu siirtelemään paikoilleen juurtuneita huonekaluja seinien ja ikkunoiden luota kauemmas remontin tieltä, paljastuu joka viikko imuroidun ja siistityn kodin todellisuus julmasti kuin tiskirätti päin naamaa. Mitä onkaan pianon takana? Patterin ja seinän välissä? Tasolla, jolta musiikkilaitteet on nostettu turvaan vaatehuoneeseen? Kirjahyllyjen päällä, jonne kurkistaakseen täytyy nousta rappustuolille? Sängyn alla, jossa pitää majaa pesulasta tuotu putipuhdas matto?

Ei tarvitse olla himosiisti ihminen tai pölyallergikko, silti tuo huonekalujen takainen, alainen ja yläinen maailma nostaa inhon väreitä. Sitkeänharmaata pölymattoa tasoilla. Pikkulapsen nyrkin kokoisia höytyväpalleroita, joiden räkäänsä kirnuavan naurun melkein näkee ja kuulee. Sormenpäätestin masentava vihje asiaintilasta sielläkin, missä ei silmä mitään havaitse.
Olen aavistanut tämän, mutta torjunut tietoisuudestani. Mitä se kertoo minusta?