Tällä välin on ollut monenmoista, yllättävääkin tapahtunutta, joka on pitänyt kirjoittajan ajatukset muualla. Elämä kuohuu ja pärskii, mutta pysyy uomassaan. Eteläsuomalainen ihmettelee tammikuun säätä, joka ei joulukuusta ole kummentunut, joka taas ei marras- tai lokakuusta. Talviaika on, muttei talven tunnusmerkkejä. Näkispä ees unta, että pihassa ois lunta.

Tai näkisi ylimalkaan unta. Unet ovat yhtä lailla sekaisin kuin säät. Viime yö meni tähän tapaan: klo 23 sammutin valon ja nukahdin normaalisti, 0:29 olin hereillä taas, pyöriskelin kahteen, ja nousin sudokuille. Kolmen maissa luin vielä lehteä, puolen tunnin päästä sammutin lampun ja lienen nukahtanut. Seuraavan kerran katsoin kelloa kuudelta. Pyöriskelin puolinukuksissa, kunnes Toinen tuli herättämään klo 9. – Mitä tämä on olevinaan? Ei tietoisen mielen päällä mitään akuuttia huolta, mikä tietymätön valvottaa?

Niin, ei tietoista, mutta varmaan alitajuista. Anelen, että näkisin unia, joista voisin naarata syitä.