Olemme muutamankin viime vuoden seurailleet tiiviisti kotikaupunkimme asuntomarkkinoita. Mielessä on muutto pientaloalueelta keskustaan tulevaisuutta silmällä pitäen. Olemme viihtyneet rauhallisen puistometsän tuntumassa sijaitsevassa kaupunginosassa neljäkymmentä vuotta. Kotia on pidetty ajan tasalla, remontoitu pitkin matkaa, ja kaikki on niin kuin on haluttu olevan. Jokainen pihatyöpäivä ja talvinen lumipyry muistuttaa aina vain tylymmin, ettemme ole enää niin vetreitä kuin ennen.
Mitä keskustakodilta toivoisimme? Uudet mammuttikerrostalot, joita keskustaan on parin vuoden sisällä noussut puolen tusinaa, eivät kiinnosta. Eivät myöskään vanhemmat 20-kerroksiset tornit. Niinpä jäljelle jää muutamia alueita ydinkeskustan liepeiltä, joissa kerrostalot eivät ole valtavia. Vanhempien talojen ympärillä on myös vanhoja puita ja istutuksia. Sitä tietysti toivoo, että asunnot on pidetty kohtuullisessa kunnossa ja ajan tasalla. Ikkuna- ja parvekenäkymät ovat tärkeitä ainakin minulle, joka kirjoittelen paljon ikkunan ääressä. Neljättä kerrosta ylemmäksikään en tahtoisi asettua.
Viime sunnuntaina osuimme näytölle kolmikerroksisen ja yksirappuisen pientalon ylimmän kerroksen osakehuoneistoon. Siinä oli asunnon levyinen parveke ja siitä näkymä alarinteeseen, jossa hehkuivat syysasuiset vaahterat, koivut ja haavat. Makuuhuoneen ikkunan alla yläpihalla oli omenapuu. Huoneissa oli korkeutta ja valoa. Olin aivan hurmaantunut! Oli todella vaikea perääntyä unelmakodin ostoaikeista, kun yhteys isännöitsijään tuotti tiedon, että kuuden talon yhtymän suihku-ja saunatilojen remonteista oli jo päätetty (ei se niinkään), mutta koko taloyhtiön putkiremontti oli tulossa.
Kaikkeahan ei voi saada, mistä unelmoi. En silti haluaisi uskoa, että toiveemme olisivat ylimitoitettuja. Tähän mennessä olemme olleet kuutta asuntoa katsomassa. Tämä viimeinen olisi monin osin ollut ihan unelmakoti, joten pettymys karvastelee. Ja etsintä jatkuu.
Oliko siinä kolmikerroksisessa talossa hissi? Esteettömän liikkumisen laittaisin ykkössijalle. Kun ei koskaan tiedä, mitä voi tapahtua. Onnea etsintään! Toinen vaihtoehto on kotitalkkarin palvelujen osto nykykotiin.
Kommentin jätti Annikki · perjantaina 18. lokakuuta @ 12:41
Nämä asuntoasiat tulevat vastaan jossain vaiheessa kaikille. Ajattelisin, että jonkin pituinen aika on armollinen vanhasta luopumiseen ja sen jälkeen uudesta kodista nauttimiseen. Onneksi muistot kulkevat mukana kodista toiseen.
Kommentin jätti Pirkko · perjantaina 18. lokakuuta @ 17:51
Kiitos näkökulmista Annikki ja Pirkko.
Hissittömiähän nuo kolmikerrkoksiset ovat, tässä nousua oli puoli kerrosta toiseen ja siitä koko kerros kolmanteen. Ensimmäiseen kerrokseen laskeudutaan puoli kerrosta, kun on rinnetalo. Raput tuntuivat kevyiltä nousta. Tämänhetkisen kunnon mukaan juoksen usein kaupan autoparkista 1-2 kerrosta ylös. Porrasjuoksu on tietämäni mukaan tehokas kuntotesti. Takeita ei ole miten kauan se onnistuu.
Pitkäaikaisesta kodista lähtö ei tosiaan ole helppoa sekään. Kaikki tämä vuodenaikapuuha irrottelee ja edessä oleva rakkaan puun hävitys on surtavana.
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 19. lokakuuta @ 13:06
Hissi ja parveke pitäisi olla mahdollisessa vanhuksen asunnossa. Ja mieluummin ei ammetta kylpyhuoneessa, ettei ole liukastumisvaaraa.
Nyt vielä jaksaa kävellä portaat, mutta kuinka kauan. Nykyinen parveke on kuusi metriä pitkä ja pari metriä leveä, parvekelasitkin pitää pestä molemmin puolin, jouluvalot kurkotella paikoilleen. Vähemmän neliöitäkin riittäisi, samalla asumiskustannukset pienenisi.
Tämmöisiä huolia sitä tulee ikääntymisen myötä.
Kommentin jätti tuulamummo · maanantaina 21. lokakuuta @ 21:51
Tuula,
hissitalossa on puolensa, tietty, pitemmällä tähtäimellä. Sitä juuri ajattelin todetessa, että kaikkea ei saa. Pieni kerrostalo olisi ihanteellinen, nyt vielä ajattelen portaiden kulkemista kunnon ylläpitämisenä, mutta jos nousu (kauppakassin kanssa!) vaikeutuisi, olisi taas muutto edessä.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 22. lokakuuta @ 11:00