Eilen illalla soi puhelin. Miesääni kertoi olevansa Tädin rapun alaovella ja tarvitsevansa ovikoodia. Kävi ilmi, että kotikuntoutukseen siirto oli päätetty toimeenpanna, mutta unohdettu tiedottaa omaiselle, niin kuin sovittu oli. Toinen antoi puolestaan isännöitsijätoimiston numeron: – Kysykää sieltä koodia, en ole tarvinnut, kun minulla on vara-avain. (Mietin, mihin ovikoodia tarvitaan, jos Täti on siinä ja hänellä on avain kotiinsa.)

Soitettiin saman tien osastolle, kello oli kuuden maissa. – En voi nyt tarkistaa, olen potilasta hoitamassa, soitan kun vapaudun. Viittä vaille kahdeksan soitettiin uudelleen. Huonosti suomea puhuva mieshoitaja pahoitteli, että takaisinsoitto oli unohtunut. – Kyllä, hänet on siirretty kotiin tänään. Kotikuntoutusyksikkö hoitaa hänen asioitaan. Tässä tulee numero…  – Päätimme soittaa aamulla, tuskin siellä kukaan enää illalla vastaa.

Aamulla soitin. Kotikuntoutusyksikön päivystäjällä kesti etsiä koneelta asiakkaan tietoja. Asiakastiedostojen selaaminen ei selvästikään ollut hänen vahvuusaluettaan. Kun hän oli kartalla kenestä puhutaan, puhelu katkesi. Soitin uudelleen. – Kyllä, hänet on tuotu kotiin eilen illalla. Kyllä, hän on Espoo Cateringin ateriapalvelun listalla, lämmin ateria tuodaan puolen päivän maissa. Nyt en tiedä miten sen sisäänpääsyn kanssa on, mutta jos rappuun pääsee, ruoka jätetään oven taa 10-14 välillä, ellei asiakas avaa. Kauppa-asiat hoitaa kauppapalveluyksikkö. Kyllä, osastolta yleensä pannaan mukaan jotain pientä iltapalaa ensimmäiseksi illaksi. Aluksi kotihoitaja käy kolmesti päivässä, aamulla 8-10 välillä, 12-14 välillä ja viimeisen kerran 17-19 välillä. Osastolta kerrottiin, että asiakas pääsee itse vessaan. Eikö, no me olemme osastolta saadun tiedon varassa.

Puhelin soi kohta. – Täällä on kotihoitaja …, olen soittanut omaisenne ovikelloa useaan kertaan, mutta hän ei avaa. Mitä tehdään? – Toinen huokaa syvään. – Tulen avaamaan oven, sopiiko tunnin päästä? Toinen ajaa Espooseen päästämään hoitohenkilön sisään. Toinen ihmettelee hoitajalle, miksi Tädillä on kanyyli teipattuna käteen, vaikka tiputukset piti olla jo aikoja sitten lopussa. Kotihoitaja poistaa kanyylin. Neuvotellaan avaimen antamisesta kävijälle, paljon puhetta, perustelua ja suostuttelua tarvitaan ennen kuin Täti itkien suostuu ’lainaamaan’ oman avaimensa. – Se on palautettava, muuten en voi lähteä ulos kauppaan. (Kauhistus, ei kai hän aio mennä ulos ilman kotihoitajaa!) Isännöitsijätoimistosta tilataan ylimääräinen avain, sen saa huomenna. Kotihoitaja lupaa hakea.  

Toinen odottaa puoli kolmeen asti, mutta ateriaa ei näy. Hän soittaa taas Kotikuntoutusyksikköön, josta luvataan soittaa Ateriapalveluun ja kysellä, miksi ruokaa ei ole toimitettu sovitusti. Huoh. Täti on niin väsynyt kaikesta, että nukahtaa vuoteeseensa. Toinen palaa kotiin. Yritämme luottaa Kotikuntoutukseen, vaikka ihan hyvin tämä ei ole alkanut…