Lapsien lähdettyä alan taas tuntea selkäkivun, joka äityi lyhyeksi jääneen yön jälkeen aamukirkossa selkänojattomalla kuoropenkillä istumisesta. Fyysinen vaiva on erotettavissa omaksi asiakseen, sitä voi lääkitä ja rauhoittaa lepäämällä. Jouluinen täyden  onnen tunne säteilee kahdenkeskiseen hiljaisuuteemme yli vaivankin. Tänään on riittänyt kynttilöiden katselu ja rakkaimpien joululevyjen kuuntelu.

Eilen, kun lapset ja isänsä olivat hässäköineet tavaransa ja soittimensa lähtövalmiiksi, syntyi spontaanisti rauhan hetki. Ritaripoika lojuu isän sylissä sohvalla, Muru on kiivennyt Vaarin syliin. Mummeli tassuttaa keittiöstä omaan tuoliinsa, jossa on hyvä lepuuttaa selkää. – Mikä on mieluisin paikka isikotona, Mummeli kysyy johtaakseen lasten ajatukset lähtöön.  – Mun oma huone, sanoo Ritaripoika ja jatkaa:  ja isin kanssa lojuminen sohvalla. – Entäs Murun, kysyy Mummeli. – Tässä. Lyhyen ja ytimekkään vastauksen ymmärrämme oitis. Muru on perheen alati liikkeessä oleva osa. Hän on kotonaan siinä missä kulloinkin rauhoittuu ja saa olla rauhassa.