Maamme kirkkoihin kokoontuu tänään runsaslukuinen seurakunta laulamaan hoosiannaa. Perheemme viettää tätä adventtia Vauvan nimijuhlan merkeissä. Pääkaupunkiseudulla tuodaan kristilliselle kasteelle nykyään alle puolet syntyneistä vauvoista, vaikka toinen vanhemmista kuuluisi yhä kirkkoon. Näin kertovat tilastot. Kaunis ja juhlava perinne murenee hiljalleen. Uskon, että Jumala on läsnä nimenantojuhlassa lasta, vanhempia, isovanhempia ja kummeja siunaten, sillä Jumala on ehtoja asettamaton rakkaus.
Muistan kuopuksemme kastejuhlan silloisen helsinkiläisen kotikirkkomme pikku kappelissa. Juhlapäivä oli loppiainen, huurteinen pakkaspäivä. Synnytyksestä oli tuolloin vajaa kolme viikkoa, mutta halusin pitää lasta itse sylissä toimituksen ajan. Kummit olivat ympärillä siunaamassa tuohukset käsissään ja isovanhemmat taustalla. Alkupuheen aikana väsähdin yllättäen. oli istahdettava läheiselle tuolille poika sylissä, kunnes kastehetki koitti. Kaikki sujui ihan hyvin, mutta ymmärsin tämän kokemuksen kautta, miksi perinteen mukaan kummi pitää lasta kastetoimituksessa.
Meilläkin viimeisellä lapsenlapsella oli kotona nimenantojuhla. Oli kaunista, kun miniä pyysi minua kuitenkin siunaamaan lapsen.
Kommentin jätti Annikki · sunnuntaina 2. joulukuuta @ 12:32
Ihana juhlapäivä ’oman nimen’ saaneelle vauvalle ja meille läheisille. Vanhemmat halusivat, että läsnäoleva porukka laulaa lasten virren Ystävä sä lapsien. Se oli tärkeä hetki minulle, erityisesti siksi, että se oli heidän ehdottamansa. Halusin laulaa itäkarjalaisen kehtolaulun puolestani vauvalle ja samalla kertoa kehtolauluperinteestä meidän perheessä.
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 2. joulukuuta @ 21:10