Vauvan ensimmäinen viikko on sisältänyt syntymäshokin ja uusia kokemuksia roppakaupalla. Kohdun turvakehdossa keinunut, napanuoran kautta ravittu ja vaimeista äänistä vain läheisimmät tunnistanut vauva on putkahtanut outoon maailmaan. Sairaalassa heti on monenmoisia käsiä pientä pyörittelemässä, ääniä ympärillä, uusia ihotuntemuksia kapaloista ja vaipoista, pesuista ja voiteista. Ja nälkä!

Kolmas lapsenlapsi on taas yhtä suuri ihme kuin ensimmäiset ovat olleet. Olemme saaneet kuvakimaran vauvan ilmeistä hereillä, kun tummat silmät katsovat tyynesti äidin tai isän kasvoja. Levollisesti nukkuva vauva on äidin ja isän levon hetki myös. Kunnes outo tuntemus rypistää vauvan kasvot ja ilmoille parahtaa hälytysääni. Näitä äännähdyksiä tuore äiti ja isä opettelevat tulkitsemaan. Onko nälkä, kipristääkö massua, vai äidin läheisyyttäkö vain tarvitaan. Kun on tultu vauvan kanssa kotiin, ei lähellä enää ole tietopankkia niin kuin osastolla. On uskallettava luottaa vaistoihinsa, ja tarvittaessa rohjettava kysyä kokeneemmilta. Sitä se arki on.