P8296522

Pyhän Viisauden kolme tytärtä: Usko, Toivo ja Rakkaus

Joka toinen vuosi joku meidän kymmeniä vuosia sitten samaan ammattiin valmistuneiden ryhmästä ottaa asiakseen järjestää paikan ja kutsua porukan koolle. Kerta toisensa jälkeen samat meistä tulevat, jollei vastaansanomaton este kierry eteen. Ruuhkaisina vuosina työt tai perheasiat saattoivat tulla väliin, nykyään eläkeläiselämässä voi oma tai jonkun läheisen terveydentila nousta esteeksi.

Valitsimme paikaksi ortodoksien Kulttuurikeskus Sofian Helsingin Vuosaaresta. Vietin siellä Toisen kanssa kerran pääsiäisen ja muistin upean maiseman, talon hyvän ilmapiirin ja hyvän ruuan. Pyhän Viisauden kappelin lyhyt ehtoo- ja aamupalvelus loivat yhdessäoloomme levollisen tunnelman. Isä Ambrosius tuli lähtöaamun palvelukseen ja huomioi meidät lämpimästi sanoissaan. Gallerian kauniit ikonit ja aulatilojen seiniä värittävät Rosa Liksomin taulut puhuttelivat. Ympäröivän metsän upean korkeat ikiaikaiset männyt loivat juhlallisen olon kävellessämme meren tuntumassa tulopäivänä.

Illanistujaisissa on ollut tapana jakaa jotakin siitä, missä kukin menee ja miten on. Vuosi vuodelta opiskeluaikaiset muistelut ovat antaneet enemmän tilaa elämälle tältä kohtaa. Siihen liittyvät myös terveiset niiltä, jotka eivät päässeet mukaan. On ilo jakaa ne voimauttavat asiat, joita itse kullakin on, ja saada myötätuntoa niissä kohtaloissa, jotka kullakin elämää raskauttavat. Niin sen nytkin koin kuin usein: yhteys on rikkautta.

 

  • On varmaan hienoa jakaa elämänkulkua ihmisten kanssa, jotka on tuntenut jo nuorena. Olen huomannut, että uusiin ihmisiin tutustuminen ei tahdo innostaa, mutta ne, joiden kanssa on yhteistä historiaa ja elämänvaiheita, kiinnostavat.

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 3. syyskuuta @ 08:20

  • Olen itse huomannut, että eri vuosikymmeniltä on jäänyt yhteyksiä muutamiin ihmisiin, joihin on tutustunut, mutta tällaisena ryhmänä ei ole muita, joita tapaisi. Eläkeläisenäkin olen vielä tutustunut lähemmin muutamaan ja iloinnut yhteydestä.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 3. syyskuuta @ 19:35

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.