No niin, taas se tapahtui. Lienen kirjoittanut aiheesta ennenkin tänne, mutta eipä se mitäkään, arv. Lukija ja Lukijatar eivät kumminkaan muista ja niitä, jotka eivät näitä lue, se vähiten haittaa. Joten.

Varispappa suorittaa arvokkaan laskeutumisen Kolmannen Huoneen ikkunantakaisen naapurinpihan kevätsulalätäkköjen tuntumaan. Se käy siinä aamukahvilla.

No hei, missäs viivyt, harakkaherra, mutisen itsekseni. Ja kas, saman tien se lennähtää siihen. Että joku jaksaa päivystää reviirillään uskollisesti. Ihan kuin kaiken aikaa odottaisi, milloin tapahtuu.

Aiemmin harakkaherra on pyrkinyt osoittamaan varispapalle röyhistellen, kenen reviirillä muka liikutaan. Pappa ei piittaa. Se toistaa joka-aamuisen kierroksensa tyynesti ja arvokkaasti.

Pappa vilkaisee harakkaa, tutkailee pihan lumialueen reunat, josko sieltä löytyisi särvintä aamupalalle. Ei löydy. Jatkaa siitä laatoitettua polkua rivitalon rappujen editse kohti metsää.

Nykyään harakkaherra antaa papparaisen tehdä kierroksensa, käy siinä vain näyttäytymässä ja häipyy sitten taholleen. Kyllä pihoilla moikkaamaan aina mahtuu. Siinäpä mallia siivettömillekin.