Siitä on hyvinkin neljännesvuosisata, kun olen kuorossa laulanut. Kaupungin kansalaisopisto ilmoitti seniorikuoron alkavan, mietin, jaksaisinko jokaviikkoista harjoituksissa käymistä. Päätin koettaa. Osasyynä se, että senioritanssia ei jalkani kestänyt, vaikka olin siitä innoissani. Laulua olen sekä opiskellut että harrastanut, siitä olen myös aina saanut iloa ja voimaa.
Eka kerralla lähes kolmekymmentä naista on paikalla, viisi meitä uusia. Muut olivat ennenkin tässä kuorossa laulaneita. Vasta silloin tajusin, että tämähän on juuri se ’virkkujen’ naisten kuoro, jonka esiintymisiä olen joskus kuullut, ajatellut kuulemastani mitä milloinkin. Kuoro on vaihtanut nimeä ja johtaja on vaihtunut! Olin ensin, että ei ole totta. Sitten, että tämä taisi nyt olla tässä. Virkkujen vanhojen naisten kuorossa, tosiaan! Jos kuvittelee alkavansa uuden kuoron mukana, onhan se pettymys havaita joutuneensa tarpomaan valmiiksi urautuneen porukan jälkiä.
Sitten tukistin itseäni: tämä on minulle kuitenkin uutta pitkästä aikaa, katsotaan nyt, jospa se tästä. Puolentoista tuntia hyrisin mukana. Johtaja ei ollut saanut meille nuotteja, kun tulostimesta oli loppunut muste. Laulettiin siis niitä näitä, kansanlauluja, jotka kaikki osaa ulkoa. Alku aina hankalaa, tuumin: vanhoilla oli vaikeuksia hyväksyä uuden johtajan tyyli, uusilla sopeutua vanhojen joukkoon. Vaikeinta on kuitenkin johtajalla saada lammaskatraan määinnästä soinnikasta laulua. Harva taisi osata nuottejakaan lukea. Oivoi ja voih.
Toisessa harjoituksessa väki oli vähentynyt, meitä oli enää parikymmentä. Olin hiljaa itsekseni sillä mielellä, että katsotaan nyt vielä tämä kerta. Vieressä istujani, joka oli ollut erityisen vastahankainen ja tyytymätön uuden johtajan tyyliin, purputti vähän vähemmän kuin edellisellä kerralla, mutta uhkaili ensi kerralla jäävänsä pois. Sirkka, johtaja, kertoi pahoillaan, että hänen tyylistään oli valitettu ja siitä, että on liian vaikeita lauluja (!). Hän ottaa huomioon palautteen ja yrittää parhaansa. Pulina yltyi. Korotin ääneni ja sanoin, että emme voi huutoäänestää joka asiasta, ohjelmiston valinnassa kuoron on luotettava johtajaan.
Sitten tapahtui, että eräs vanhoista kuorolaisista ilmoitti tarjoavansa kaikille harjoituksen jälkeen kahvit läheisessä kahvilassa, koska hän täyttää 70 vuotta tänään. Seurasi spontaani Paljon onnea vaan kaksiäänisesti. Sitten Sirkka otti harmonikan ja sanoi laulavansa puolestaan onnittelulaulun, koska ei pääse kahville. Oi, sitä huikeaa taitoa ja antaumusta, jolla hän jodlasi ja harmonikka soi ihanan raikkaasti. Tunnelma muuttui kuin taikaiskusta. Ajattelin, että nyt murtuu vastahanka – ja se on hyvä, sillä asenne ratkaisee edistymisen.
Kun kuorolaiset menevät kahville, on ilmiselvää, että koko ajan lauletaan. Päivänsankarin miesystävä siinä soitteli harmonikkaa. Komea ja herkullinen oli kakkukin, mutta laululta ja soitolta ja tutustumisjutteluilta ei meinattu keritä kahveja juomaan.