Timon lähipäivien työsuunnitelman kuultuamme, ryhdyimme puolestaan tutkimaan suunnitelmaa B, eli kylpylätarjontaa. Saattaa nimittäin olla hiukan vaikeaa tässä olla, jos Timo aloittaa vessan laiton saunaosaston kuivumista odotellessaan. Tämä viikko ja viikonloppu tässä kuitenkin kärvistellään kotona.

Torstaina Timo viimeisteli lattian avaamista. Puolen päivän aikaan tuli taas tarkastaja mittareineen. Sydäntä kylmäsi mahdollisuus, että pesutilan eteinen, johon siirsimme pyykinpesukoneen, jouduttaisiin myös avaamaan perustuksia myöten, ehkä vessakin. Kosteus oli lähtöisin suihkun lattiakaivon ympäriltä.  – Päivästä muodostui tähän asti stressaavin. Kolmen miehen komppania kulki koko iltapäivän ulos ja sisään, tarkastajan autosta löytyi aina uusi vempain, taas porattiin ja mitattiin. Kolmen miehen tuumailuista syntyi ajoittain lähes poran desibelit ylittävä pulina. Äänimaisema ja ramppaaminen alkoi raastaa hermojani. Minä odotin ja odotin ruuan kanssa, että saisivat homman tältä päivältä valmiiksi ja me pääsisimme syömään säälliseen aikaan. Timo keräili kamppeitaan. Vihdoin kuivauspatterit hyrisivät hiljaa autiomaassa, ja poistoilma virtasi ikkunasta ulos. Kun tarkastaja oli mennyt ja istahdin ruokapöytään, tuli ovesta Timon työnjohtaja. Taas käynnistyi kolmen miehen pulinaboxi. Työnjohtaja oli luojankiitos jämpti tyyppi ja sai askelmerkit kohdalleen melko lyhyessä ajassa. Vieraat miehet painuivat autoilleen, Toinen pääsi viimein syömään, ja rauha laskeutui taloon. Illalla tyhjensimme saunaosaston eteistilan huomista varten. Yöni meni kangerrellen painajaisunien ja rytmihäröilyn merkeissä.

Perjantaina Timo aloitti saunaosaston eteistilan kunnostamisen kärräämällä pesukoneen pois tieltä. Matolle jäi pyöristä mustat jäljet. Eteistilan lattiassa ei ollut kosteutta, joten auki piikkausta ei tarvita. Seinät levytetään ja maalataan ja lattianpäällyste uusitaan. Eilisen pulinan tuloksena Toinen lisäsi kustannuslaskelmaan taas viisituhatta. Juuri kun olimme lähdössä kauppaan, ajoi tarkastaja pihaan ja ilmoitti iloisesti: ”Olin tässä lähellä toisella työmaalla ja päätin kysäistä onko täällä kaikki ok”. Timo keskeytti eteishommansa, taas mitattiin ja pulistiin. Odotin kihelmöiden, että kolmen miehen tuumatunti päättyisi ja pääsisimme lähtemään kauppaan.

Kaupassa ei sitten kauan nokka tuhissut. Torille oli tullut kotimaisia omenoita. Sateli hiukan. Vein kirjan, joka olisi pitänyt palauttaa eilen, ja maksoin sakkoa 50 senttiä. Kirjastovirkailija kysyi mielipidettäni kirjasta (Akvarelleja Engelin kaupungista) ja pääsin kehumaan lukukokemusta. Tällä välin Timo oli saanut hommansa tehtyä ja lähtenyt. Kun olin saanut ruuan pöytään, ovelle ilmaantui isännöitsijä, jota täytyi tietysti informoida remontin vaiheista. Lämmitin ruuan uudestaan. Illemmalla imuroimme pahimman pölykerroksen huoneista ja koetimme vihdoin rauhoittua omaan oloon. Huomenna on taas uimahalliaamu ja ensi viikolla tulee heti putkimies…  

*jatkuu

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.