Sunnuntain Arto Nybergin haastatteluohjelmassa oli kuultavana Jare Tiihonen, joka myös tunnetaan rap-artisti Cheekinä. Hän on kirjoituttanut kirjan tähänastisesta elämästään ja kertoo siinä mm. kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään. Tämä paljastuskirjojen buumi on paisumassa ihan sfääreihin. Niitä kirjoitetaan, koska niitä ostetaan ja niitä ostetaan samasta syystä kuin iltapäivälehtiä. Varsinkin menestyneiden ihmisten elämän nurja puoli tuntuu kiinnostavan. Jaren tapauksessa myös media on osoittautunut kaksisuuntaiseksi: otsikoissa huudellaan, miten ihailtu ja inhottu artisti Cheek onkaan.

Olen joskus miettinyt, miten vahvan artistikuvan luoneet ihmiset kestävät julkishahmonsa esittämistä vuodesta toiseen. Tuleeko jonain sumuisena aamuna mieleen, kun spotit ovat sammuneet ja kohu vaiennut, kuka oikeastaan olen tai alun perin olin. Jarelle on tullut mieleen, ja tiedostus on vienyt pohtimaan asiaa ammattiauttajan kanssa. Häntä on neuvottu eriyttämään julkispersoonansa ja keskittymään itseen. Kuten Jarelle, monelle muullekin tie ehjempään ja todempaan minäkuvaan käy masennuksen kautta. Siinä mielessä depressio on hengenpelastaja.

Mitähän ajastamme kertoo tämä erilaisten idolien perässä haahuilu? Kuka sen feikkipersoonan oikeastaan rakentaa, aritisti itse vai fanien lauma? Mitä faneille tapahtuu, kun idoli sortuu?