Viime kesänä (2012) matkasin Ystäväsiskon kera Lopelle kokemaan vanhalestadiolaisten kesäjuhlatunnelmia. Käynti kuului jatkumoon, joka on alkanut jo yhteisen työtoveruuden vuosina: tavoitteena tutustua kaikkiin kirkossamme yhä vaikuttaviin herätysliikkeisiin niiden kesäjuhlilla vierailemalla. Tänä kesänä vietimme päivän Saaren kirkonmäellä Parikanniemen orpokotijuhlilla.

Sunnuntain aamuseuroissa oli jo melkein kirkon täydeltä väkeä. Ensimmäinen puhuja oli jo pääsemässä vauhtiin, kun pujahdimme kirkonpenkkiin. Puhujapapin ydinajatus oli Jeesuksen ylösnousemuksen merkitys kristityn uskonelämälle. Perinteiseen seuratyyliin väliin veisattiin virsi ja seuraava puhuja, tunteikas maallikkomies, kapusi vuorostaan saarnatuoliin. Hän puhutteli kuulijoita rakkaiksi ystävikseen ja sanomansa sisältönä oli sovitus ja armahdus. Kolmas puhujamies kertoi saaneensa rukouksessa tekstikseen Jeremian kirjan 6. luvusta sanat: ”Pysähtykää, ottakaa oppia menneistä ajoista”. Perinteen korostus tuntui vahvana sanomassa. Viimeisen seuravirren jälkeen väki hiljeni kuuntelemaan ’huomenkellojen’ soittoa kirkon päätytornista.

Messu alkaessa kirkko täyttyi nopeasti ääriään myöten. Katselin juhlaväkeä. Alhaalla vanhuksia ja keski-ikäisiä pariskuntia, parvilla yksi- tai kaksilapsisia nuoria perheitä. Huomattavan runsaasti oli miehiä, juurevaa paikallista väkeä. Nuorisoikäluokat puuttuivat täysin.

Alkuvirsi mursi padot ja tempasi mukaan. Ihmiset lauloivat täysin sydämin! Kirkko täyttyi iloisesta, dynaamisesta veisuusta, joka tuntui nostavan katonkin sijoiltaan. Kirkkokuoron laulu oli tasokasta ja kanttori soitti viuluostinatoja virsiin. Kaupunkiseurakuntien vähäveriseen virrenhyminään tottunut hämmästyi veisuun voimasta. Panin merkille ihmisten käsissä taskukokoiset, käytössä kuluneet virsikirjat. Tämä seuraväki tuo oman virsikirjan mukanaan. Totisesti – olimme Karjalan laulumailla!

Saarnan aiheena oli ”Henki tekee eläväksi”. Kirkkoväelle luettiin mm. luterilaisten tunnustuskirjojen tekstiä. Saarnaava teologian tohtori onnistui moukaroimaan oikean opin merkitystä korostamalla hengen lähes kuoliaaksi. Kirkkoväki ei rikkiviisaan opetuksesta masentunut, virret kohottelivat taas kattoa ja ehtoollispöytään riennettiin kilvan. Ruokajonossa kuulin monen ihmettelevän saarnaa.

Pari muutakin ystäväsiskoamme löytyi kirkonmäellä, niinpä päiväseurapuheita kuunneltiin ulkosalla nelisin perinteisellä lankkupenkillä istuen, mikä taas muistutti minua selkäongelmistani. Tämän perinneliikkeen kuvaan kuuluu voimakas maallikkouden korostus. Puheenvuoroja käyttävät naismaallikotkin, mutta naispappeja ei näy. Joku puhujista tiivisti Uukuniemeltä alkaneen herätysliikkeen nykyisellään kolmen oon  ympärille: Orpokoti,  Opisto  ja Oronmylly. Parikanniemen orpokoti on nykyään Ristiinassa, Jaakkiman kristillinen opisto Ruokolahdella ja Kansan Raamattuseuran Oronmyllyn leirikeskus Parikkalassa.  

Kotimatkalla muistelin lapsuuteni seurakokemuksia ja havaitsin tuttuuden tunteen. Silti en katso kuuluvani tämänkään perinneliikkeen opetuslapsiin.
____
* Uukuniemeläisestä herätysliikkeestä Wikipediassa