Opas kertoi Istanbulissa asuvan n. 16 miljoonaa ihmistä. Väestönlaskenta tehtiin viimeksi vuonna 2000 talosta-taloon- systeemillä, joten tulos on mitä suurimmassa määrin jotain sinne päin, ei missään nimessä tarkka. Koko Turkissa lienee asukkaita noin 80 miljoonaa. Tämäkin luku on varsin suurpiirteinen. Voin kuvitella, miksi Turkin liittymisestä EU:iin on oltu ihan hiljaa jo pitkän aikaa.  Maassa ei tiedetä edes asukkaiden määrää eikä niin tarkkaa taida olla muukaan valtion huushollinhoito. Lentoaseman ja tärkeimpien turistikohteiden moninkertaiset turvatarkastukset kertovat omaa kieltään alueen vaikeuksista.

Ruotsin lähetystön portti kävelykadun alkupäässä

Pukkihahmo turkkilaisittain

Joulupäivän aamuna kaupungilla oli hieman savusumua. Ilma oli edelleen viileä, vaikka lämpöasteita olikin hiukan eilistä enemmän. Aamiaiselta läksimme etsiskelemään kahdestaan kävelykadun alkupäätä. Istiklal Gaddesi löytyi ja oli mustanaan väkeä, nimenomaisesti, sillä turkkilaiset näyttävät pukeutuvan varsin yleisesti mustaan. Hunnutettuja naisia näkyi jonkin verran, opas oli kertonut arabimaista tulevan turisteja, joiden naiset pukeutuvat perinteisesti, paikalliset naiset eivät huntua käytä, eivät monet huiviakaan. Mietin, miksi Istanbulissa kukaan ei istu kerjäämässä kadulla, koko matkan aikana näin vain yhden miehen. Patsashahmoja ei ollut lainkaan ja katusoittajiakaan ei montaa näkynyt. Näytti siltä, että Turkissa miehet tekivät ahkerasti jotain tavallista työtä, naisia näki vähemmän muuten kuin ostoksilla olevia.

Pyhän Antonuksen kirkko

Sitten tapahtui yllättävä, ihana juttu. Maleksiessamme katua havaitsimme avonaisen rautaportin takana kauniin sisäpihan, jossa oli paljon väkeä. Paikalla oli Pyhän Antonuksen kirkko. Pihassa oli luonnollisen kokoinen seimiasetelma koristeltuine joulukuusineen. Sisällä kirkossa oli jouluaamun messu meneillään ja istumapaikat aivan täynnä. Kuorissa loistivat sinisin valoin koristellut kuuset ja lasimaalaukset loivat sinihämyä tilaan. Nuorten lauluryhmä toimi kitarasäestyksin messun musiikkiosuuksissa. Seisoimme hiljaa sivulaivassa ja tunsin jouluni siinä hetkessä hyvin voimakkaasti. Olin siis kuitenkin kaivannut sitä, mikä minulle on joulussa oleellista. Messu, jossa aito seurakunta oli paikalla, loi pyhyyden ilmapiirin, jossa kävijän sielukin lepäsi. Palatessamme kävelykadulle tuntui sen hulina tyhjältä ja arkiselta.

Itsenäisyyden muistomerkki Taksim-aukiolla

Kävelykadun toinen pää oli Taksim-aukiolla, jossa on itsenäisyyden muistomerkki, laumoittain kyyhkysiä ja kukkamyyjien kojuja. Siinä päässä katua huomasin sivummalla toisenkin ristikirkon. Sinne suunnistaessamme tuli vastaan kengänkiillottajamies, jonka tarpeistosta putosi kadulle pieni harja. Toinen sen poimi ja huuteli miehen perään, joka sai harjansa takaisin ja meitä saatteli vuolaiden turkinkielisten kiitosten virta. Hetken päästä mies alkoikin huudella meidän peräämme: Sir, Lady, please… ja riensi takaisin luoksemme sekä pystytti oitis kenkien kiillotustelineen ja tarjosi palvelujaan. Emme olisi välittäneet siitä, mutta hän siirtyi aina eteemme ja jatkoi tarjoustaan. Niinpä lopulta saimme elämämme ensimmäisen kengänkiillotuksen kadulla. No, se ei ollut kiitollisuuden osoitus vaan myyntikikka, joten palvelulle tuli kelpo hintakin. Lopuksi matkaa riitti meille hupia yltiökiiltävistä kengistämme.

kengänkiillotusta

Kolmas yllätys tapahtui löytämässämme toisessa ristikirkossa, joka osoittautui bysanttilaiseksi, vaikkakaan ristissä ei ollut alapoikkipuuta. Vanha mies päästi meidät sisään pienestä maksusta ja viivyimme tovin katselemassa ikoneita. Kirkko näytti olevan rappeutumassa, ehkä seurakunta oli pieni ja köyhä, vaikka kirkko olikin iso. Sitten kuulimme kolinaa ovelta ja lähdimme etsiytymään tuloreittiä ulos, mutta raskas rautaovi olikin lukossa. Ehdimme vähän säikähtää tilanteen absurdiutta ja kolistella ovea hetken, kun vanhus tuli avaamaan ja pääsimme ulos. Ei sentään vaatinut uutta maksua avaamisesta. Huh, olisi ollut aika erikoista joutua soittamaan oppaalle, joka oli ties missä ja pyytää häntä pelastamaan meidät ulos tyhjästä kirkosta.

Taksim-aukiolta päätimme ajella takaisin kadun alkupäähän vanhalla raitiovaunulla. No, se ei sujunut ihan noin vain. Toinen sai kyllä setelillä lippuautomaatista kaksi Istanbul-korttia ulos, mutta kun nousimme raitiovaunuun, kuljettaja alkoi turkinkielisen pajatuksen ja kun se ei tietenkään mennyt jakeluun, talutti Toisen takaisin automaatille. Siinä ilmeni, että kortti olikin vasta kortti, siihen olisi pitänyt ymmärtää ladata matkarahaa. Ja tarvittiin lisää liiroja. Niin pääsi vaunu viimein lähtemään. Galata-tornin aukiolta löytämäämme ravintolaan poikkesimme lounaalle. Valitsimme keittoa, lampaankyljyksiä, hedelmiä ja Angels hair jälkiruuan. Enkelinkiharat osoittautuivat makeaksi leivonnaiseksi, joka olikin hedelmien kanssa hyvä yhdistelmä. Lounaan hinnaksi tuli viinilasillisineen yhteensä n. 50 euroa.

Joulupäivänä pääkadulla arkinen työ jatkuu

Illalla lähdimme Bosporin salmen risteilylle. Salmihan johtaa Marmaramereltä Mustallemerelle ja erottaa Euroopan Aasiasta, mutta kaupunki jatkuu molemmilla rannoilla. Iltavalaistut palatsit ja sillat yli salmen olivat komea näky. Turkilla taitaa olla pieni ongelma muinaisten sulttaaniensa ja heidän haaremiensa entisissä kesäpalatseissa, ne kun ovat niin upeita, ettei niitä yksityiseen käyttöön kukaan voi hankkia. Niinpä monet niistä on muutettu kansainvälisiksi luksushotelleiksi, joissa saattaa yhden yön hinta erikoispalveluineen vaihdella tuhannesta jopa kymmeneen tuhanteen euroon. Risteilylaiva ajeli Mustanmeren tuntumaan ja sieltä takaisin. Meidän matkamme varsinaiset käyntikohteet sekä hotellimme olivat kaikki Istanbulin Euroopan puoleisilla alueilla. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi kiinnostavaa nähtävää ollut Aasian puolellakin.

Mitä mieleen jäi salmiristeilyltä? Muistan sumujen sillan, pienen kauniisti kaartuvan, Euroopan puoleisella rannalla. Pieni silta yhdisti niemekkeen toiseen, valo tuli takaa ja niin sillan kaari piirtyi tummana valoa vasten. Kohta se jäi taakse, ei siitä olisi kuvaa saanut niin kaukaa pimeässä, mutta piirtyi se näky sieluni sopukkaan tuliaisiksi ystävälle, joka siltoja rakastaa.

Joulupäivän iltana ajattelin: on mukava pian palata kotiin, lumen maahan. Ja että kerran elämässä on hyvä kokea joulu vieraissa, osaa arvostaa taas omia perinteitä katsottuaan kauempaa.

*jatkuu