Leidiporukkamme tapasi toisensa kesätauon jälkeen Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan portilla, missä oli runsaasti remonttiin viittaavaa tarpeistoa tien tukkeena, mutta ei ketään töissä. Puutarhan etuosa vaikutti hoitamattomalta, melkein umpeen kasvaneelta. Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha on Suomen vanhin, alunperin Turkuun perustettu 1600-luvulla, sieltä siirretty nykyiseen paikkaansa 1829. Yliopiston kasvitieteellisen puutarhan yksi osa on Kumpulassa, sitä esiteltiinkin taannoin televisiossa.

Valoisassa ja avarassa takaosassa kukkivat myöhäiset kukat, eniten keltaista ja voimakasta violettia. Pensasruusut tuoksuivat ihanasti nuppuja, kukkia ja marjoja samoilla oksilla kantaen. Valkoisen Enkelinpasuunan valtavat kellot huojahtelivat päärakennuksen puoleisella rinteellä. Heinätuppaat aaltoilivat hopeanhohtoisina ja suihkulähteiden vesikaaret  välkähtelivät  auringossa. Puutarhan syksykin on kaunis omalla tavallaan. Siellä täällä istui penkillä kirjaa lukeva kaupunkilainen tai ystävykset vaimeasti keskustelemassa lehtimajan suojassa.

Poikkesimme myös kasvihuoneissa ihmettelemässä monen ilmastovyöhykkeen puita ja viherkasveja. Oli kiinnostavaa todeta mistä päin maailmaa ovat kotoisin tutut ruukkukukkamme pelargonia, paavalinkukka, syklaami ja monet muut. Lummehuoneessa oli vain pari kukkaa auki, kauneimpana valtavan kokoinen tulenpunaisena hehkuva varrellinen Intian lootus.  

En muuten tiennyt, että Kaisaniemenrannan puolella olevat puutalot, joista yhdessä on kesäkahvila, on siirretty paikalle 1990 Punavuoresta. Koska kahvila oli jo suljettu, suuntasimme Pitkänsillan yli Hakaniemen halliin, jonka syysrunsaat kasviskojut pursuivat tuoretta ja terveellistä syötävää. Yläkerrassakin oli niin paljon tavaraa, että oli suorastaan vaikea hahmottaa mitä kaikkea löytyykään. Emme olleet ostoksilla, mutta pakkohan minun oli ottaa se minulta puuttuva Merete Mazzarellan kirjoista, joka divaripinon päällimmäisenä osui silmiin. Muutaman euron hinnasta vielä annettiin pyytämättä alennus, kun semmoinen kampanja kuulemma oli menossa.

Kesäkuulumiset tuli vaihdettua ahtaassa ja kuumassa yläkahvilassa. Leidi S oli käynyt valtameren takana Kanadassa ja Yhdysvalloissa ja kertoili sikäläisestä elämänmenosta. Vaikuttavimpia  kokemuksia olivat olleet Niagaran putouksella ja Amishien asuinalueella käynnit. ”Mutta amerikkalaista elämäntapaa ei tule ikävä”, summasi Leidi S havaintojaan.