Kesä vilkuttaa iloisesti mennessään. Jo ennen kalenterien sivun kääntymistä alkoi aamuissa tuntua kylmänviileä henkäys ja yöt alkoivat pimentyä. Koko kesän hyvin voineet koivut ovat jo saaneet keltaista ja pihlajat pursuavat pirteänpunaisia terttuja. Tuulet yltyvät tuon tuosta ravistelemaan puita ja nostavat vettä laineille, merelle vaahtopäitä. Yhä useammin sataa, viime öinä ihan virtanaan. Sadetakkeja ja saappaita kaivetaan esiin komeroiden perukoilta ja unohdettuja sateenvarjoja alkaa taas löytyä naulakoista. 
 

Olen ollut menossa tai tulossa joka päivä. Elokuu on loppunut ja syyskuu alkanut vauhdikkaasti. Ystävien kanssa on sovittu tapaamisia. Satoa on purkitettu, sieni- ja marjaruokia on melkein päivittäin pöydässä. Tänään on möyritty pihassa: kukkasipulit odottivat istutusta ja muutama pensas oli siirrettävä. Tuntuu oikein hyvältä rauhoittua kotiin viikonvaihteeksi.
 

Nyt on tarjoutunut uusia tehtäviä, jotka nostavat innostuneita fiiliksiä. Vapaaehtoistoiminnan keskuksen Nostalgia-projektissa alkoi uusi torstairyhmä. Olen luvannut olla mukana ja ottaa vastuuta siinä. Pyrkimyksenämme on löytää ryhmässä uusia, vielä käyttämättömiä ilon alueita elämästä, murtaa sisäisen yksinäisyyden kehät, astua ulos ja kohti! Lupasimme myös yhdessä Toisen kanssa tarvittaessa luotsata kouluun ekaluokkalaista, jonka elämänkuviot muuttuivat vanhempien eron myötä. Meillä on siis eräänlainen varamummola sen lisäksi, että Pikkuritarille täällä on Mummeli ja Vaari, jotka ovat vain hänen.    
 

Syksy on minulle aina ollut inspiroitumisen, uusien alkujen aikaa. Nyt ei tarvitse tehdä aamusta iltaan eikä omasta elämästä ole muille tulosvastuussa. On ihanaa voida elää näin vapaasti, kellua vuodenajassa suuria suunnittelematta. Yksikin vapaasti valittu juttu päivälle riittää ja jokainen ohjelmaton päivä on ikioma vapaapäivä. – Tervetuloa syksy!