Taide ? elämän maku ja nautinto, arjen vastavoima. Olen kiitollinen ja arvostava yleisö teatterin katsomossa, museoissa ja näyttelyissä, konserteissa ja kulttuuritapahtumissa, onnellisen ja taitavan kokin ravintolassa tai omassa nojatuolissa television tai kirjan ääressä.
Taivas – maan asukkaan näköpiirin yllä kaartuva mittaamaton avaruus, kiehtova maailma aurinkokuntineen, kuineen, tähtineen ja planeettoineen. Taivas on minulle myös näkymättömän symboli, sielunkodin vertauskuva. 
Teehetki ? lempeä, kynttilävaloinen yhdessäolo koti-iltana, kun sade valuu ikkunaa, takassa on tuli ja puhutaan pienesti elämästä.  
 Tie – kulkijan ystävä maisemassa, olen aina utelias näkemään mitä seuraavan mutkan takana on. Tie – elämän metaforana; lähtöjä, vaellusta, paluuta. 
Tontut – lapsuuteni satumaan kansaa, mielikuviin yhä helposti kutsuttavissa.  Sadunkertojamummelin höpsötysmaailman iloiset asukkaat, jotka putkahtavat yllättäen esiin, kun pikkuisia kuulijoita on paikalla.
Totuus – kiehtova, mahdoton, ylevä, karu, lahjomaton, joskus raaka. En väsy mietiskelemään totuuden olemusta. 
 Tuutulaulut ? hiljaa hyräiltäviä, pehmeitä ja unisesti keinahtelevia lauluja; vanhan mummon laulut pojantyttärelle ja äidin omalle tytölleen, tyttären laulut pojilleen ja uutukaismummelin laulut lapsenlapselle…
 Tupasvilla ? liittyy mielessäni kauniiseen suomaisemaan. Muistuttaa talvesta kesällä ja valostaa pilvisen päivän. Meidän pohjoinen pumpulimme!
 Tyttö – olin lapsuusperheeni ainoa tyttö ja pitkään isä, äiti ja veli kutsuivat minua vain Tytöksi. Se tuntui hyvin erityiseltä. Tytöstä kasvoi nainen, joka haluaa säilyttää sisäisen tyttöytensä, hilpeän huolettomuuden ja herttaisen naurun. Luulenpa, että pienen pojanpojan Mummelina sisäinen tyttöyteni nousee uuteen kukoistukseen.
 Tätienergia ? suvussamme on ollut huipputätejä, joiden persoonallisuus on vaikuttanut minuun kasvuvuosina ja tuonut erilaisia näkökulmia menneisyyden sekä nykyisen elämänmenon tarkasteluun. Haa, itsekin olen täti aikuisille veljenpojille. Tätienergiset ovat huumorintajuisia ja rohkeita, yllättäviä ja suurpiirteisiä. 
   *
Tähän kirjainmeemiin kutsui minut Maaretta. Blogiystävistäni useimmat lienevät jo osallistuneet. Jos joku kaipaa haastetta, voisi yrittää vaikkapa Y-tarinaa.
  

 

  • Kiehtova tee-tarina. Rakastan tuutulauluja, minulla on vieläkin tallessa nuottivihko, josta pienenä niitä soitin, joskus vieläkin on pakko kaivaa se esiin. Tupasvilloista pidän myös. Minullakin oli tee-tarina 🙂 En nyt sitten ota tuota y kirjainta mukaani…

    Kommentin jätti Nana · tiistaina 4. marraskuuta @ 20:59

  • Kiitos tee-tarinasta! – Lämmin ja hyväntuulinen, moniulotteinen ja -aistinen.

    Kommentin jätti Haavetar · tiistaina 4. marraskuuta @ 23:18

  • Nanalle, luin Sinun T-sanojesi tarinat ja nautin! Kymmenen sanaa on toisaalta niin vähän ja toisaalta niin paljon ne voivat kertoa. Olisin voinut montakin samaa valita kuin Sinä, tästä tuli nyt tällainen.
    Haavetar, tekisitkö Y-jutun?

    Olen vähän vaikeuksissa teknisesti sivuston kanssa, usein teen jutut ensin koneen ’muistilehtiöön’ ja kopioin siitä. Tämä tuli tehtyä Microsoft Wordilla ja temppuili ihan hirveästi eikä sitten jäänyt siihen muotoon, mihin tarkoitin. Mutta sanat ja ajatukset ovat siellä kumminkin.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 5. marraskuuta @ 17:00

  • Katsotaan Ellinoora, katsotaan. 🙂

    Kommentin jätti Haavetar · keskiviikkona 5. marraskuuta @ 23:06

  • Löysitpä toisaan viehättäviä t-sanoja. Mielikuvitus lähtee laukkaamaan totuudesta teehetkeen. Pidin myös tupasvillasta ja tuutulauluista, eivät olisi itselläni tulee mieleen. Omia t-sanojani olisi ehkä ollut sinun sanoistasi taivas ja totuus, ehkä tyttökin, tiekin olisi tullut mieleen todennäköisesti. Muita olisi voinut olla talo, työ, tila, toivo, tunturi,tulevaisuus, tuttu….

    Kommentin jätti maaretta · keskiviikkona 5. marraskuuta @ 23:30

  • Mietin itsekin monia sanoja, positiivisesti ladattuja, neutraaleja, vaikeita, negatiivisiakin. Valitut nousivat tähän melkein itsestään. Otsikon ’tarinakin’ on yksi…
    Onkohan näillä kiertävillä ns. meemeillä ideana tutustuttaa blogipersoonia toisiinsa? varsinaiset esittelytekstit nostavat kai esiin semmoisia puolia, joita kukin nimenomaan blogimaailmassa haluaa itsestään kertoa. Sanoilla ja kuvillahan tässä eksistoidaan.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 6. marraskuuta @ 19:02

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.