Asetuin myötäkärsimään eilen illalla syyskuun yhdennentoista muisto-ohjelmaa. Käsittämättömän kova päivä se oli, paikalliselle pelastushenkilöstölle, uhreille sekä pelastuneille, omaisille, koko yhteisölle.
Muistan oman hämmennykseni kun osuin katsomaan reaaliaikaista uutiskuvaa tuona päivänä 2001. Ymmärrys tuli viiveellä, ensin ei millään halunnut tajuta, että on tosi kyseessä. Amerikkalaisten tyrmistyksen ymmärtää, haavoittumattomuuden illuusiossahan täällä eletään, kunnes kohtalon sormi osoittaa kohti.
Tänään ihmettelen, että niin vähän puhutaan pilvenpiirtäjien rakentamisen mielekkyydestä. Toimistoissa työskentelevien tuhansien surmanloukkujahan ne ovat poikkeustilanteessa. Miksi kaikkien pitää mahtua samalle neliökilometrille metropoleihin?
Miksi ei opita jälkihoitamaan niitä, jotka jäävät henkiin? Miksi amerikkalaiset unohtivat Vietnamin veteraanit ja Irakin sodassa vammautuneet saavat selviytyä miten taitavat? Näissä ohjelmissa pelastushenkilöistä ja uhreista tehdään sankareita, mutta kuka huolehtii henkiin jääneiden traumojen hoitamisesta?
Muistan myös, kun veljeni soitti ja pyysi avaamaan telkkarin. Aluksi tuli mieleen, että ei voi olla totta, tämä on jotain huonoa elokuvaa. Seuraavat päivät tulikin aika tiiviisti seurattua mitä tapahtui.
Varmaan maalle, joka on ”haavoittumaton”, isku oli valtava shokki. Vieläkin törmää spekulaatioihin, että koko juttu oli oman hallituksen hyväksymä ja teettämä,uskomatonta peliä ihmishengillä. Hirveä tragedia koko maailmalle. Opitaankohan tästä kuitenkaan mitään?
Kommentin jätti savisuti · keskiviikkona 12. syyskuuta @ 16:33
Niin, vaikka sotaan Saddamia vastaan haettiinkin oikeutusta, ei sitä sentään näin ole voitu hankkia. Toivoisin, että opitaan ainakin se, että viattomuuden aika on ohi, viha kantaa hedelmää ja koston kierre on loputon. Itse olen jäänyt hiljaiseksi tällaisen inhimillisen kärsimyksen edessä.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 12. syyskuuta @ 17:02
Ihmisen kärsimys pysähdyttää. Voiko sodalla saada rauhaa, kosto kostoa tuo. Kuitenkin jostin kaukaa nousi hiljainen virsi…Hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt…..
Pablo
Kommentin jätti Pabloo · keskiviikkona 12. syyskuuta @ 22:27
Joskus, Pablo, tuntuu, että ei olla hyvyyden suojassa (tuo on yksi lempivirsistäni silti) eikä minkään ja että Jumala on jättänyt maailman oman onnensa nojaan tai pahan armoille. Tunne menee ohi aina aikanaan, koska kuitenkin niin paljon hyvyyttäkin kohtaa matkallaan ihmislapsi. Ja joskus pahalta tuntuva tuottaa hyvää pitemmälle katsoen.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 13. syyskuuta @ 16:55