Arkinen keskipäivä, Lahden rautatieasemalla. Odotustilan nurkkapenkillä nukkuu tukeva nainen istuallaan, pää takakenossa, suu auki. Kädet ovat ristissä mahan päällä, laukku käsivarrella, ei matkatavaroita, asu tavallinen, siisti. Odotan siinä junaa varttitunnin. Nainen ei reagoi kuulutuksiin mitenkään, hengittää tasaisesti.

Lauantai, iltapäivä, ison rautakaupan ankea kahvio kolmoskehällä. Taustakohinaa. Iäkkäänpuoleinen mies on juonut kahvin, muki edessä tyhjänä. Mies nojaa päätä kämmeneen, silmät painuvat kiinni. Juon kahvia vinosti vastapäätä, kymmenisen minuuttia. Koko ajan mies pilkkii hartaasti, pää putoamaisillaan kämmeneltä.

Ihmiset nukahtelevat junissa, busseissa, lentokoneissa, puistonpenkeillä, nurmikoilla, autojen ratissa, rantahiekoilla, teattereissa, konserteissa, kirkonpenkeissä. Äisin ihmiset valvovat yksin tai meluavat keskenään, eivät saa tai eivät salli itselleen unta.

Lomalle lähtijöitä väsyttää arki, pitkät ja raskaat työrupeamat, vastuun paino, tulemiset ja menemiset. Lomalta palaajat ovat väsyneitä reissaamiseen, ryyppäämiseen, riitelyyn, yksitoikkoiseen mökkielämään, sateeseen, sukulaisvierailuihin.

Kunhan koulut alkavat, kerrotaan kohta, että oppilaat eivät jaksa pysyä hereillä, opettajat ovat loppuunpalamisen partaalla. Syyksi tarjotaan milloin mitäkin, ratkaisua ei löydy. Yllättäen uutinen kertoo, että suomalaiset ovat yleisesti ottaen onnellisia. Jokin tässä ei täsmää?