Toisena aamuna laiva kiinnittyy Rönnen satamaan. Bornholmin saari osoittautuu oikeaksi ’herrankukkaroksi’. Voikohan paratiisimpaa olla näillä pohjoisilla leveysasteilla: kumpuilevia rinteitä, viljapeltoja, niittyjä, hiekkarantoja, dramaattisia kallioita, kyliä ja kaupunkeja sievine taloineen ja hoidettuine pihoineen, joissa ruusut ja hortensiat kukkivat. Talot ovat keltaisia, valkoisia, tummanpunaisia ikkunoillaan pieniä koriste-esineitä. Ei ainuttakaan kerrostaloa! Ja saaren keskellä Almindingenin satumetsä!

Tanskaan kuuluvan Bornholmin sijainti on sikäli mielenkiintoinen, että lyhin matka saarelta on Ruotsiin ja Saksa ja Puolakin ovat lähempänä kuin emämaan pääkaupunki. Saaren historiassa on miehitysjaksoja sekä Ruotsin, Venäjän ja Saksan kanssa käytyjä taisteluja. Sotaisasta menneisyydestä muistuttavat Pohjois-Euroopan suurimman, tuhat vuotta vanhan Hammershusin linnoituksen rauniot, joille pysähdymme tunniksi. Linnoitus on rakennettu jyrkälle vuorelle, josta näkyy kauas merelle. Sisämaan puoleisella rinteellä seisoo yksinään paljasoksainen puuvanhus, jonka valtavan paksun rungon peittää muratti.

Vallihaudan yli johtaa kivisilta. Nousen kiemuraista polkua, jossa on porrasaskelmia. Vaeltelen linnoituksen muureilla. Tuulee rajusti, kaukana alhaalla kohisevat aallot rantaan. Mikä paikka! Astun jollekin linnoituksen sisimmistä piha-aukioista, jota ympäröi muuri joka puolelta. Siellä on aivan tyyntä, vain aukion keskellä kasvavan ikivanhan vuorijalavan latvuksessa kahahtaa tuuli. Pysähdyn vanhan puun luo, kuuntelen muurin hiljaisuutta, ruohon vihreää rauhaa ja yllä kaartuvaa sinitaivasta. Syntyy merkityksiä väreilevä ikuisuushetki keskellä rajattua aikaa.

Bornholmin murre kuulostaa ruotsinvoittoiselta tanskalta. Siellä täällä näkee liehumassa saaren oman lipun, jossa on punaisella pohjalla valkoisen sijasta vihreä risti. Saaren asukkaista puolet saa elantonsa tavalla tai toisella maataloudesta. Lomailijoita tulee Ruotsista, Kööpenhaminasta ja mantereen kaupungeista, kesäasukkaiden huviloita on runsaasti, hotellit ja pensionaatit täyttyvät. Swanekessä pysähdymme nauttimaan kalasavustamon herkkuja ja maistelemaan krölle-bölleä, paikallista pehmytjäätelöä.

Saarella on ihastuttava kalastajakylä, jonka nimi on Jumalan koti, Gudehjem. Saaren neljästä erikoislaatuisesta pyörökirkosta yksi osuu matkamme varrelle, mutta se ohitetaan, on kuulemma kiinni. Bornholmilaiset kuuluvat luterilaiseen kirkkoon, mutta käyvät kirkoissaan vain juhlina, näin meille kerrotaan. Kun suomalainen opas on kolmannen kerran huomauttanut hivenen ylimieliseen sävyyn tanskalaisten ’pikkuporvarillisuudesta’, alan ärsyyntyä. Onkohan meillä varaa hymähdellä muille, ihmettelen.

Palaamme laivalle. Illalliseksi saamme ananaspuolikkaassa kypsennettyä tiikerirapumuhennosta, exellent bon! Myöhemmin katselemme kannella, miten silta kaartuu ja katoaa mereen ja laiva ui tunnelin yli. Toisella puolen singahtelevat koneet Kastrupin kentältä hämärtyvälle taivaalle tai laskeutuvat laivan piippuja hipoen kaupunkiin kuin suuret, valaistut linnut. Sateentummasta pilvestä siroaa laskevan auringon säteitä merelle ja Kööpenhaminan kattojen ylle.

(Tarina jatkuu.)