Kolmannen huoneen ikkunasta näkyy naapurin pihalle. Erinomaisesti näkyykin, koska naapuri niisti syksyllä tonttien rajalle aikoinaan istutetun, jo parimetrisen orapihlaja-aidan lähes maan tasalle. Onneksi naapurin monirodukas koira on viksu ja vaitelias. Olisi sentään ikävää tulla heti haukutuksi, kun nenänsä ovesta pistäisi eikä muutenkaan mukavaa kuunnella koiramaisia kommentteja kaiken päivää. Olen jopa esittäytynyt Viksulle, niinpä moikatessani saan vastaukseksi ystävällismielisen hännänheilautuksen.

*Talon omisti ennen muinoin mummo, joka asui siinä pitkään yksinään papan kuoltua. Mummon pojat rakensivat perheellistyessään rivitalon ison tontin takalaitaan niin, että joutuivat kulkemaan äitinsä ikkunoiden (ja samalla silmien) editse. Mummokin kuoli aikanaan ja talo myytiin. Sukukin muutti pois porukka kerrallaan. Mummon taloa asuu nyt Viksun Isäntä perheineen. Olen perinyt Mummon tehtävän  tahtomattani, näkösuojan kadottua tonttien väliltä. *

Kirjoitellessani olen siis sivusilmällä joutunut panemaan merkille, että naapurissa on kevään mittaan syntynyt suhdetoimintaa. Piha-alueella käy päivittäin komea harakka, joka keekoilee verkkoaidan takaa lumoutuneena tarkkailevalle Viksulle. Harakka tanssahtelee pihalla maailmanomistajan elkein. Yhtenä päivänä se antoi aimo kyytiä Kurnulle (oravanpoika), toisena päivänä jäykkäjalkaista vanhaa varista lennätettiin pois pihalta. Viksu seurailee reviiridraamoja lievästi kiinnostuneena, mutta provosoitumatta.

Harakalla näkyy olevan oma keräilyharrastus: se noukkii pihalta tupakantumpit. Ehkä se lennättää ne pesäänsä ja tempaisee siellä ilmaiset iltasauhut puuhakkaan päivän päätteeksi.