Toinen kävi kolmannessa huoneessa antamassa tunnustusta järjestetylle kirjahyllylle. Epämääräisiä kirjakasoja ja pikku tavaroita pursunut hyllystö on saatu ruotuun. Filosofista ja muuta elämänkatsomuskirjaa on eniten. Kannoin kolme korillista vanhentunutta ammattikirjallisuutta keräykseen, uusimmat jätin. Niiden vuoro tulee seuraavassa rytäkässä, johon saattaa mennä taas aikaa. Uskokaa tai älkää, mutta hyllyjen reunoilta kyllä on harva se viikko pölyjä pyyhitty, kirjakasoihin ja -riveihin sen sijaan ei ole riittänyt tarmoa.

Toisella on omassa hallussaan myös kokonainen hyllykkö. En edes tiedä mitä kaikkea siellä on, mutta ymmärrän olla puuttumatta. Kovin näyttää täydeltä tuokin. Sisältö on teknispainotteista, osin englanninkielistä. Poliittista historiaa hän jaksaa lukea, nytkin yöpöydällä on Häivähdys punaista; minulla taas pino, jossa Bo Carpelania päällimmäisenä. Meidän lukuvauhtimme ja sisällöllinen mielenkiintomme on kovin erilaista.

Sattui taas kuten niin monesti ennenkin. Kuljin Isossa Kaupungissa hieman poikkeuksellista reittiä. Satuin lempidivarini kohdalle ja totesin, että on varttitunti aikaa poiketa. Tietyssä hyllyvälikössä liikun aina hiukan uteliaana: mikähän aarre siellä tällä kertaa odottaa. – No, tuossahan se Siukosen laulukirja nyt on, jota olen kaivannut! – Kohtapa laulelen lapsuuteni koulusta tuttuja siukosia.

PS. Tämä puuttui: Like on kunnostautunut julkaisemalla ’kirjallisen merkkitapauksen’. Sellaiseksi on nimittäin julistettu Paskakirja. Hesarin toimittaja Miska Rantasen sanoja lainatakseni: on suorastaan hämmästyttävää, ettei kukaan aikaisemmin ole tarttunut aiheeseen. Nih. Harmi vain, ettei taida löytyä sellaista vessaa, josta kirjan sisällön saisi nupista vetämällä tai painamalla sinne minne se kuuluu.