Nuori ihminen asettaa elämälleen tavoitteita toiveistaan ja unelmistaan sekä reaalisista mahdollisuuksistaan käsin. Jos perhe on ensisijaisten tavoitteiden joukossa, olisi hyväksi miettiä sitäkin seikkaa jo ammatillista uraa ja elämänkumppania valitessa. Jos työura on ehdoton ykkösasia ja muu tulee kaukana perässä, kannattaisi harkita, onko elämässä sijaa perheelle ollenkaan. Todellisuus rakentuu harkinnan sijaan usein tunnepohjaisista ja melko satunnaisistakin impulsseista. Järki koputtelee jossakin, mutta tulee huitaistua sivuun kuin Manun isolla kouralla aikoinaan pressanvaalien alla: kyllä se siitä.

Toimiva parisuhde edellyttää psykologisten lainalaisuuksien mukaan jonkinasteisesti yhteistä arvoperustaa, keskinäistä luottamusta ja yhdessä sovittuja tavoitteita. Henkisesti aikuistuneiden osapuolienkin kesken on vaikeaa sovitella eri suuntiin rönsyäviä unelmia todellisuuden reunaehtoihin. Entä miten käy, jos jompikumpi tai molemmat ovat lähteneet parisuhteeseen itsekkäin tarkoitusperin, sietämättömäksi käyneen elämäntilanteen ratkaisuyrityksenä?

Seksi on voimakas tekijä parisuhteessa. Sekään ei aluksi hoidu nointuostaan kuin sillä kuuluisalla tikanpojalla. Pitäisi löytää halua ja aikaa sovitella toiveita ja unelmia todellisuuteen. Viihteen luoma seksielämän malli näyttää nykyään olevan hetkellistä, ryöpsähtelevää ja rajua, muusta elämästä irrallista. Ei siinä paljon pakinoida, miltä tää nyt tuntuu vai tuntuuko miltään ja mitä tuo toinen toivoo tai mistä tässä itse innostuu. Ajan mittaan seksielämänkin vauhtia kannattaa sovitella yhteiseen rytmiin, opetella puhumaan toiveistaan ja tunteistaan.

Perhealkion muodostuessa on hyväksi noteerata sukujen verkosto. Ensin on Minä, jolla on mun vanhemmat ja sisarukset ja sukulaiset ja ystävät. Sitten tulee Sinä ja Minä, josta ehkä alkaa kehittyä Me. Jossain vaiheessa tajuaa, että Sinälläkin on ehkä vanhemmat ja sisarukset, serkkulauma ja tätien ja setien verkosto ystävien lisäksi. Mites niihin pitäisi suhtautua? Joudutaan sovittelemaan, jos halutaan luoda tasapuoliset suhteet molempiin taustajoukkoihin. Pitää kyetä hyväksymään uusia ihmisiä elämänsä ulkopiirille ja samalla kyetä hiljalleen luopumaan symbioosista lapsuutensa perheyhteisöön.

Ajankäytössä saattaa ilmetä pulmia, jotka hiertävät. Kummallakin on opiskelunsa tai työnsä, joka on otettava huomioon. Molemmilla pitää olla mahdollisuus hoitaa itselleen tärkeitä ystävyyssuhteita ja harrastaa persoonallista kasvua tukevia harrasteita. Parisuhteen hyvinvoinnin eteen pitäisi molempien olla valmiita tekemään myönnytyksiä, järjestämään menoiltaan yhteistä aikaa, etsimään joku yhteinen harrastus ehkä. Myös vaatimuksetonta ja ohjelmoimatonta yhdessäoloa tarvitaan.

Yhteisistä asioista on opittava keskustelemaan avoimesti. Se tarkoittaa toisen kuuntelemista, toisen mielipiteen huomioonottamista. Se tarkoittaa myös rohkeutta kertoa ajatuksiaan, toiveitaan, ehdotuksiaan. Päätöstentekoprosessin hiominen on luku sinänsä. Helpointa luullaan olevan, jos Minä sanon miten asia pitää hoitaa ja Sinä olet samaa mieltä tai ainakin pidät suusi kiinni. Vaan niinpä se ei mene.

Joopa, tämän jutun taustalla on oivalletut omat mokat, joiden korjaamiseen on mennyt yli kolmekymmentä vuotta, joltinenkin määrä hikistä tahkoamista ja muutama kitkeräkin kyynel. Välillä on ollut rakkaus hukassa, vaan onneksi taas löytynyt. – Onnea matkaan kaikille, pidetään unelmat tallella!