Vuoden ensimmäisessä yössä ja aamussakin ovat risteilleet hyvän vuoden toivotukset. Säiden haltia toimitti aamuyöllä kauniin lumipeitteen pihapuihin ja pensaisiin. Puhdas, uusi lumi on kaunis armon vertauskuva. Armoon kätketään virheemme ja puutteemme, epäonnistumiset ja elämän kivut. Eivät ne lakkaa olemasta, mutta ne eivät paina raskaana taakkana häntä, joka uskoo armolliseen, ihmisiä rakastavaan Jumalaan. Matka jatkuu, ja ’kaipaus tietämme valaisee…’

Tietokirjat

Marja Saarenheimo  Vanhenemisen taito  Vastapaino 2017

Psykologi Marja Saarenheimo on Vanhustyön Keskusliiton tutkija ja yksityinen psykoterapeutti. Hän on nyt julkaissut uusimpaan tutkimukseen ja tietoon pohjautuvan kirjan vanhenemisesta. Hänen aiempi kirjansa Muistamisen vimma (2012) käsitteli muistitutkimusta. Uusin teos käsittelee mm. ikääntymisen uutta kulttuuria, kehon ja mielen vanhenemista, muistia, kypsän mielen voimia ja taitoja, psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämistä ikääntyessä sekä vanhenemista teoriassa ja käytännössä. Kirjoittajan tyyli on selkeä ja ihmisläheinen eikä psykologisoi liikaa. Vanhustyötä tekeville kirja on tuiki hyödyllinen ja ikääntyville itselleen miellyttävästi rinnalle asettuva lukea.  – Olin vallan ihastunut Saarenheimon tyyliin käsitellä aihetta. Erityisesti nykyisen vanhuskäsityksen kritiikki ja uusien näkemysten esittely ilahdutti. Kysy kirjastosta tai tilaa kirjakaupasta tai kustantajalta. Kannattaa lukea!

*

Runot

Paavo Haavikko  Talvipalatsi  Art House 1993 (alkuper. Otava 1959)

Halusin palata ensimmäisiin -60 luvulla lukemiini runokirjoihin. Löysin Haavikon uudelleen. Niin selkeää, niin voimakastahtoista, niin väkevää ilmaisultaan. Eikä mitään kikkailua, puhdasta runoa.

Ja unessa minä olen aina puussa jonka näen / kun päivä on yön kanssa tasan, syksy mailla, / ja silmien lävitse lensi lintuparvi, / lämmitä itseäsi / kun lätäköt jäätyvät täällä taivaan pohjalla, / on taivas ohut eikä kannata, ja sielu irti.

*

Henriikka Tavi  Esim. Esa  Teos 2007

Vehkalahdelta syntyisin (1978) on Henriikka Tavi, joka aloitti yliopistossa runoilijalle tyypilliset filosofian, kirjallisuustieteen ja estetiikan opinnot sekä opiskeli Kriittisessä Korkeakoulussa kirjoittamista. Tavi on uuden aallon runoilijoita ja Esim. Esa hänen kypsyytensä näyte. Kuten olen useamman kerran todennut, en ole erityinen uuden runon ystävä, mutta se johtuu puhtaasti siitä, mitä kaikkea käsittämätöntä tyhjyyden kolinaa uutena runona myydään, eikä mistään nurjasta asenteesta. Tavi on aito runoilija, jonka teokset kestävät useammankin lukemiskerran.  – Hauska idea tuo sivujen alareunassa juokseva erillinen teksti, joka tuntuu joskus liittyvän sivun varsinaiseen runotekstiin, joskus taas ei.    

Romaanit

Pete Suhonen  Poikani ja meri         Kosmos 2017

Kirjailija-toimittaja Pete Suhosen neljäs romaani on herkkävireinen kertomus isän ja yhdeksänvuotiaan pojan suhteesta vanhempien eron jälkeen. Meri antaa molemmille loputtomasti elämyksiä, rauhallista tilaa keskusteluille ja lopulta myös henkiinjäämiskamppailuksi muuttuvan seikkailun.  – Tarina tekee vahvan jäljen lukijan mieleen hienolla kuvauksella meren osuudesta isän ja pojan välisen luottamuksen kehitykseen. Koko ajan rivien välissä puhutaan oikeastaan rakkaudesta. Kerrassaan antoisa, jännittäväksikin kääntyvä lukuelämys. Ja elämä on meri…

*

Marja Kyllönen  Lyijyuuma   WSOY 1997

Tässäpä taas yksi vereväkielinen kirjoittaja pohjoisesta, missä niitä tuntuu kasvavan. Kyllönen kirjoitti tämän esikoisteoksensa 22-vuotiaana ja löysi heti lukijansa. Romaani sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ilmestymisensä vuonna ja ehti toiseen painokseen asti. Wikipedia kertoo Kyllösen tamperelaistuneen ja julkaisseen toisen romaanin Rikot 2001. Siitä ei paljon mainintoja heru, eikä sen jälkeisistä julkaisuista. Ainakin hän on opiskellut sekä opettanut kirjoittamista. Lahjakkuutta on eikä rohkeutta puutu, mutta mihin hän katosi?      – Voi että olikin Lyijyuuma raskasta lukea. Sadan sivun jälkeen harppasin sivulle 200 ja totesin, että sama meno jatkuu. Riitti. Kyllösen kieli on väkevää, jopa räävitöntä, mitä itse en pidä ansiona. Tekstissä on runsaasti murresanoja, joiden hillitön käyttö tekee siitä myös jossain määrin vaikeaselkoista. Ehkä oli myös niin, että aihepiiri, päättymätön parisuhderimpuilu ja holtiton naiskentelu sinne tänne, ei sytyttänyt. Kielen värikkyydessä ei monta vertaista liene, Katja Kettu tulee mieleen.

*

Jonathan Carrol  Valkoiset omenat  suom. Laura Lahdensuu  Loki-kirjat 2006

”Jos saat tämän kirjan lahjaksi, joku todella pitää sinusta” – kustantajan kanteen nostama mainoslause ’myi’ minulle kirjan kirjaston hyllystä, mutta lause on kyllä sinänsä kryptinen. Mieleeni tulee, kuka antaisi lahjaksi tämän kirjan ja kenelle, ainakaan jos on itse lukenut sen. Siltikin joku saattaa pitää tarinasta, jossa kuolleet ihmiset tapaavat toisiaan ja järkyttävät vielä eläviä ystäviään ilmestymällä varoittamatta heidän elämäänsä.  – Luin sata sivua, en saanut kiinni mistään järjellisestä juonesta enkä ilahtunut tyylistä, kielestä tai yleensä mistään. Ehkä jossain toisessa ajassa, toisessa elämässä. Tai sitten vain ei.  

*

Heini Röyskö  Mustat ikkunat  omakustanne, Kristillisen Kirjakaupan nettisivulta

Kirja kuvaa helluntailaisperheen kuopustyttären kokemusta lapsuudestaan, vanhemmistaan ja äitinsä suvun henkisestä perinnöstä. Lienee niin, että on oltava jokin kosketus helluntailaisuuteen, ymmärtääkseen vivahteita myöten mistä puhutaan. Kirjalla on tärkeä viesti erityisesti helluntaiseurakuntien piireissä toimiville ja liikkuville. Vanhempien tarina on kauniisti kirjoitettu eikä kanna katkeruutta sukupolvelta toiselle. Tässä raivataan parhaalla tavalla sukupolvien välisten salaisuuksien kuilua, vapautetaan itseä ja toisia kantamasta taakkoja, jotka estävät elämästä.  – Tunnistin henkilöt, ehkä siksi lukukokemus tuli niin iholle, mutta tuotti samalla korjaavan kokemuksen itsellenikin.

***

Vuoden 2016 viimeisenä iltana katselimme tuhansien kaupunkilaisten kanssa keskustassa Aurinkomäen ylle puhkeavia sähikäiskukkia. Ilotulitus oli lapsiperheitä ajatellen järjestetty jo klo 20. Moderni kaupunki elää yhteisönä eri-ikäisten asukkaidensa toiveita ja odotuksia myötäillen. Oma vuoteni vaihtui samaa jalkasärkyä pitkin, jota olin jo koko joulukuun kärvistellyt, mutta siinä tulisen kukkameren katveessa en sitä mieti. Ehkä olen jo oppinut erottelemaan asiat, joilla on hetkensä – ja ne, jotka tulevat lupaa kysymättä. Keskiyöllä soivat kirkonkellot, aloittivat reformaation muistovuoden.

Tammikuisen arjen tultua olin jo ortopedillä valituksineni. En ole saanut nukuttua, kun hermosärky raastoi pitkin oikeaa jalkaa kuin pedon kynsillä. Mistä se tällä kertaa alkoi, en osannut sanoa, äkisti kuitenkin. Lähete fysiatrian polille aluesairaalaan lähti, ja apteekkiin e-resepti vahvasta hermosärkylääkkeestä. Kieltäydyin opiaateista, yksi kokemus niistä muinoin sappikivuissa riitti. Kuukauden viimeisenä päivänä tapasin poliklinikalla fysiatrin. Kutsu lannerangan magneettikuvaukseen tuli helmikuussa. Kun fysiatri soitti tuloksista, oli särkyä kestänyt tasan kolme kuukautta. Sain vihdoin tietää syyn tuskaiseen, toistuvaan särkyyn. Kun särky hiljalleen taas häipyi, lopetin lääkkeen ohjeen mukaan hallitusti.

Maaliskuussa olin retriitissä. Se tuntui pelkästään hyvältä, en miettinyt mitään erityisiä. Ihan kuin olisin vain kokoillut hermosäryn hajottamia ruumiin- ja sielun voimia. Toisen synttäripäivän merkeissä ajelimme Tampereelle, yövyimme Villassa, kuten aina, ja kävimme katsastamassa Sara Hildenillä Raimo Mäkilän näyttelyn. Kyllä ne Mäkilän kuvat minua ravistelivat. Christina Brancon fado-konsertti herätti uinuneita muistoja Andalusian matkalta. Huhtikuussa Esikoinen soitti ja kertoi erosta. Ei voi sanoa, etteikö merkkejä olisi ollut nähtävissä pitkin syksyä, myös lapsissa, mutta ainahan rakkailleen toivoo hyvää, myös kykyä ja voimia ratkoa ristiriitoja. Lapsille vanhempansa kertoivat tilanteesta vasta toukokuun lopulla. Kyllä meistäkin oli tuskallista nähdä heidän maailmansa särkyvän, ottaa vastaan lasten surua ja pienen pojantyttären urhoollista yritystä kannatella veljensä lohdutonta kipua. Kesä alkoi surullisissa merkeissä. Juhannuksen päiviksi lähdimme Turkuun. Juhannusaattona kävelimme Kultarannan puistossa ja rannalla. Niin kaunista, rauhoittavaa.  

Heinäkuussa olimme liikkeellä. Porvoossa, Hatanpään ruusupuistossa ja Pyynikin kesäteatterin Niskavuoren nuori emäntä -esitystä katsomassa Tampereella. Sukulaisia ja ystäviä tapaamassa Etelä- ja Pohjois-Karjalassa. Samalla reissulla yövyimme myös Valamossa ja poikkesimme Lintulassa. Matka antoi uutta ajateltavaa. Elokuussa olin ystäväsiskon kanssa Ikaalisissa Hengen Uudistuksen kesäjuhlilla. Tutustuimme uudenlaisen, kirkkoon kuuluvan yhteisön tapaan ilmentää uskoaan. Avartavaa. Kuun puolivälissä Kuopus ja morsio tulivat kesälomalle Lontoosta ja samaan aikaan meillä alkoi saunaosaston remontti kotona. Loppukuusta olimme kylpylässä sen aikaa, kun vessaa laitettiin, muuten kotona. Remontti kesti ja kesti, kun alapohja otettiin auki ja sitä kuivattiin viisi viikkoa. Syyskuussa paimensimme päätoimisesti remonttia, pari konserttia ja musikaaliteatteriesitys Myrskyluodon Maija sentään saatiin katkaisemaan nuhjuista arkea. Lokakuussa päästiin viimein remontissa jälleenrakennusvaiheeseen. Oli ilo seurata pesutilojen ja saunan kohentumista. Kumpikin joutui käymään aluesairaalassa, minä tällä kertaa päivystyksessä, jalalle kaatuneen palkin ansiosta, Toinen tutkimukseen kutsuttuna. Kuun lopussa päästiin viimein juomaan remontin valmistujaiskahvit kakkuineen.

Vuoden mittaan maailmallakin tapahtui monenmoista. Syyrian sota jatkui seitsemättä vuotta. Italiassa oli tuhoisia maanjäristyksiä. Donald Trump asetettiin presidentin virkaan Washingtonissa. Syksyllä Karibian merellä kulki neljä hirmumyrskyä tehden tuhojaan saarilla ja rannikolla. Terroritekoja tapahtui Euroopassa, erityisesti Englannissa., Ja toukokuussa saatettiin Helsingissä presidentti Mauno Koivisto haudan lepoon.

Meidän vaikea vuotemme sitten huipentui marraskuun puolivälissä, kun peräkkäisinä päivinä saimme kumpikin diagnoosin eri tahoilla tehtyjen tutkimusten tuloksina. Toiselle se merkitsi lisäystä lääkelistaan, minulle monivaiheisen hoitopolun alkua. – Nyt kun kaupungilla jo viritellään jälleen öistä ilotulitusta, kumarran pääni. Kaikki kääntyy hyväksi, tavalla ja toisella, vaikka tässä kohtaa emme tiedä miten. Aamun messusta jäi mieleen soimaan virsi 465: ”Koteja huoliin uupuneita elvytä armon Hengellä, ja mieliämme painuneita herätä, nosta, lämmitä. Lahjoita uusi rohkeus ja voima tehdä parannus.”

Pissismummolassa on taas aikoihin eletty.  Yleinen joulutahm.. siis joulurauha alkaa hiljalleen rakoilla ja tarkkakorvainen saattaa kuulla muitakin äännähdyksiä kuin kylläisyyden aiheuttamaa ähkimistä ja hyvänmielen hyrinää. Joskus muinoin Pissismummon lapsuusmaalla näitä joulunpyhien jälkeisiä ja seuraavaa juhlaa edeltäviä arkipäiviä sanottiin ’välipäiviksi’. Kotona siihen kuului ennen muuta univelkojen nukkumisen, runsaan ja monimuotoisen  herkuttelun sekä joululahjakirjaan uppoutumisen passiivisesta pysähtyneisyyden tilasta irti pyristelyä kohti normaalia viretilaa.

Ennen seuraavaa koitosta olisi tässä ensin välipäiväviikonloppu ja sen perään tähtien sotaa ja yleistä horroria muistuttava uudenvuoden aattoilta ja yö. – Mikä siinä on, kirskuttaa hampaitaan P.Mummo, että yhden numeron vaihtumisesta toiseen pitää nostaa keskiyöllä niin kamala mekkala. Eikä tämä mitään, mutta mekastushan olisi suorastraan infernaalinen, jos numeroita vaihdettaisiin useampi kerralla. Hyvässä muistissa on se kauhujen yö, kun kaikki neljä ajanlaskua ilmineeraavaa numeroa vaihtui kerralla kahdeksantoista vuotta sitten. Vähältä piti, että ei, mutta jäätiin sentään henkiin siitä mylläkästä.

Välipäivät ovat otollisia päiviä syödä rippeitä, tähteitä, ylijäämää ja jääkaapin nurkkiin unohtuneiden purkkien yllättäviä sisältöjä. Ateriain koostumus muilta osin vaihtelee, mutta vakio-osa on hupenevasta possun takajalanjuurimöhkäleestä veistetty tukeva viipale sinapilla höystettynä. Terveellisyyden nimissä joka välipäivälle tehdään kyllä tuore salaatti, ettei pääse normijärjestys lipsumaan ihan uunikintaasta. Parasta myöntää, että osa rippeistä, tähteistä jne muuttuu hissukseen hävikiksi, mutta sitä ei kerrota Mummon Muruselle, joka asioista hyvin informoituna eskarilaisena paheksuisi moista syvästi.

Paitsi edellä kerrottua, mikä onkaan välipäiväin funktio?  Yksi niistä ainakin P.Mummolassa on kuluneen vuoden inventaario sekä pari punnittua toivetta uuden vuosinumeron viitoittamalle elonpolulle. Mummo kuittaa: eiliset ovat menneet, huomiset vasta matkalla, tänään on ihan hyvä välipäivä.

tonttujen tehtävät on tehty tältä joululta. he ovat palailemassa korvatunturille. ihan kaikki lahjat eivät ole vielä saajillaan, ainakin meidän kuusen alla odottaa muutama paketti Pikkuritaria ja Murusta, kunhan tulevat joulumaasta takaisin. mutta sitä ennen on kuopuksen ja morsion näkemisen päivä.

maailman kautta kuljemme laulain… taivasta kohti….

kirkasta. kevyttä. varovaisia askeleita toisen kanssa pakkassäässä jäisellä kadulla ja hiekoitetulla metsäpolulla. keskusteluja, herkuttelua ja joululaulujen hyräilyä esikoisen kanssa. ritaripojan videopuhelu joulupukinmaasta. huomenna tulevat kuopus ja morsian. kaikki on rakkautta.

tänään on aika sytyttää jo aamulla kynttilä ovilyhtyyn, koristella kuusi, viedä enkelikynttilät muistoristille ja ystävän haudalle, soittaa tätivanhukselle, ja levätä aina kun väsyy. joku keittää puuron, ja joku saa eniten manteleita. joku kattaa illan hämärässä pöydän ja yhdessä iloitaan  siitä, että meillä on toisemme tänäkin jouluna.

Hyviä hetkiä sinunkin jouluusi!

stadin kaduilla varhain tänä aamuna: miten hiljaista kaikkialla. eilenkö juurtumattomat lähtivät itään, länteen ja pohjoiseen täältä, joulun viettoon. hiljainen kaupunki valoineen on kaunis. ajattelen kaikkia ihmisiä, joita olen viime viikkoina kohdannut näillä retkilläni. mikä rannaton yksilöllisten kohtaloiden meri! ja tässä meressä kellun, kuin vesilintu laineilla. kotimatkalla alkaa sataa lunta. 

PS myötätuntoiset terveiset kaikille, joilla on edessä erilainen joulu.

liisamarjatan joulukortti ottaa kantaa enkelien hahmoon. raamatun kertomuksissa ja ortodoksien ikonitaiteessa enkelit ovat yleensä mieshahmoisia, voimakkaita, saattavat jopa kantaa asetta. sillä kai halutaan kuvata enkeleiden voimaa ja kestävyyttä jumalallisen viestin tuojana ja ihmisen suojelijana.

PS hyvän joulun toivotukset kaikille taiteilijoille, joiden mielikuvia ravitsevista ja ravistelevista joulukuvista olemme tänäkin vuonna saaneet nauttia

lasten mielestä jouluviikko on tänä vuonna tavallistakin pitempi. suorastaan piinallisen monta päivää on vieläkin aattoon. niinpä enkelien ylipäällikkö päätti lähettää kullekin odottajalle omankokoisen enkelin ravistamaan iloista joulumieltä kopastaan sylintäydeltä. heidän erikoistehtävänään on myös muistuttaa Jeesuslapsen syntymäpäivästä.

PS iloista joulumieltä kaikille lapsille, lapsenlapsille ja naapurin lapsillekin!