 värit palaavat, oi, ne ihan palavat valossa! kukka kurottuu valoa kohti, etsii elämänlähdettä, hehkunsa salaisuutta. käymme hautausmaan hiljaista käytävää, jätämme kukkiemme hehkun muistuttamaan, ettei elämä pääty kuolemaan. se juuri on pääsiäisen viesti. jokainen valostuva aamu on pääsiäinen.  lapsuudessa pitkäperjantai oli hiljaista ja loputtoman pitkää, surullista virttä: oi rakkain Jeesukseni, piinattu verinen, mun särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen… tänään koen pitkäperjantaissa kuultavaa valoa. jään kuuntelemaan passiomusiikkia verkkaan askareitani toimitellen ja mietiskelyyn pysähdellen. kuljen tervehtimässä pihan kukat, kuuntelemassa linnut. hengitän syvään. se on jo täytetty.  laulamme kuorona iltamessussa, jonka päätteeksi urut vaikenevat, alttari riisutaan kukista ja peitetään mustaan vaatteeseen huomista Kristuksen kuoleman päivää kunnioittaaksemme. tämä on kirkkomme vaikuttavin hiljaisen viikon demonstraatio. sanan kirkko vaikenee.  joskus elämä tuntuu siltä kuin kävelisi paljain jaloin kivikkorantaa. ei kenenkään jalkapohjat niin parkkiintuneet ole, etteikö se sattuisi. mietin silloin, että taivallan tämän askel kerrallaan, sillä tämä on vain polun pätkä. kauempana siintää jo hiekkaranta.  kylmien öiden jälkeen ovat aamutkin kylmiä. hitaasti lämpenee, päivä valostuu ja puu levittää kevään raikkaan tuoksun. joka vuosi talvi tulee ja menee, kevät tulee, on. venytän sen hetkiä, kunnes kesän aavistus kuultaa jo lävitse.  kaunis voi olla lumen hiljaisuus, kun se kohtaa valon. olet vapaa, ja kulkusi kevenee. taakse jäävät kipeät päivät. voiko niin olla, että kivussakin on valoa, joka viittoo eteen päin? saa aikaan elämän tunnon?   Astun pihaan joka aamu ja häikäistyn. Juon kevään ihmettä kaikin aistein. Krookukset! Ne ovat avanneet kukkansa taas. Puiden lehtisilmut paisuvat päivä päivältä. Pikku pörriäinen ahertaa kukassa, iloitsen siitäkin. Ja perhonen! Tiedän, maailmassa on paljon tärkeitä ja isoja asioita meneillään, seuraan kyllä niitäkin. Silti aamuhetki kukan ääressä on juuri nyt tärkein. Lienen äänestänyt melkein kaikissa elämäni aikana eteen tulleissa valtiollisissa ja useissa kunnallisissa vaaleissa sitten täysi-ikäistymisen. Jos kaikkien vaalien kaikki yhteenlasketut lupaukset olisi myös toteutettu, ei enää tarvitsisi äänestää. Vaan kun ei. Likipitäenkään. Poliittiset puhurit pöllyttävät hyviä ja kauniita aikomuksia pursuavia edustajiamme Arkadianmäellä. Pidän kuitenkin sekä oikeutenani että velvollisuutenani käydä jättämässä numeron muodossa kommenttini siitä suunnasta, mihin arvoisat edustajat aikovat maan asioita reivata. Varsinaisella vaalipäivällä ei ole meikäläisten elämässä mimmoistakaan hohtoa. Kahteen kuoreen suljettu numero ja allekirjoituksella kuitattu ääni on nytkin jätetty ennakkoon. Käsitys viiteryhmästä on ollut vakaa. Kävipä eka kertaa elämässä siten, että huitaisin numerot liian huolettomasti. Piti kysyä varmuuden vuoksi uusi lappu, kun arvelin, ettei eräs numeroista tarpeeksi muistuttanut kopissa näkyvillä olevaa mallia. Asia järjestyi ilman mutinoita vain repimällä ensimmäinen lappu itse virkailijan edessä ja täyttämällä uusi kopissa vähän huolellisemmin. Ainoa vaikeus äänestyksessä on löytää aatteellisesta viiteryhmästä sopiva yksilö, kun juuri ketään ei tunne. Lehtien ja tienvarsien mainoksista ei ole siihen mitään apua. Netistä löysin sellaisen ehdokaslistan, jossa oli koulutus/ammatti ja ikä, mitkä tiedot ovat mielestäni tärkeitä. Myös kuvasta pystyy arvioimaan henkilöä. Otin kolmen ehdokkaan numeron muistiin ja päätin yön nukuttuani valita heistä jonkun intuitiolla vasta äänestyskopissa. Toisella oli oma listansa ja systeeminsä. Äänestäjinä ei ole tiliä tehty toisillemme, kehen on päädytty, mutta kyllähän ne aatteelliset sympatiat ovat vuosikymmenten saatossa ilmenneet. Eilen hipsin metsäpolun vieriä mäkeä ylös ja toista alas niin varovasti kuin taisin. Polut ovat vielä aivan jäässä, vaikka lumet ympäriltä ovat jo sulaneet. Tarkoitus oli tutkia joko sinne pääsisi lenkille. Ei ihan vielä. Mutta ehkä pääsiäisen aikaan. |
|
