Ensimmäinen oikea pakkasyö ollut täällä etelässä, eilisaamun lukema miinus seitsemän. Tänä aamuna taas plussalla sama lukema. Sääennusteetkin soutavat ja huopaavat talven tulon kanssa. Autonrenkaiden vaihto on kumminkin tilattu tulipa talvi tai oli tulematta. Aamulla hajosi autokatoksen lukko käsiin. Onneksi ehti aueta ensin, että saatiin menopeli ulos ja käyttöön.

Sillä aikaa, kun lojuin nirvanassa hierojan käsissä, Toinen oli saanut Tätinsä talon isännöitsijältä puhelun, jossa ihmeteltiin vedenkulutuksen äkillistä nousua. Syylliseksi arveltiin Tädin ikiaikaista pesukonetta, jolla vaihtuvainen kotihoitajien armeija pesee lakanat sekä pitovaatteet tarvittaessa. Omahoitaja laittoi aina pyykkipäivänä pesuhuoneeseen lapun: Älä koske pesukoneeseen. Omahoitajaa ei enää ole, ei ehkä varoituksiakaan. Mitä lie tapahtunut, mutta kone on sekaisin. Onneksi ei vesivahinkoa asunnossa kuitenkaan. Pitääkö ostaa vielä uusi pesukone, Toinen tuumii nyt.

Meillä on ollut tapana nostaa vanhempiemme kuvat esille pyhäinpäivänä, jota myös vainajien muistopäivänä vietetään. Tuli lampukassa, tuohus ja tuikut saavat palaa loppuun sisällä, ovipielessä puolestaan lyhtykynttilä.

Pyhäinpäivää vietetään kristillisissä kirkoissa pyhien ihmisten muistoksi. Pyhyys liittyy ihmisen elämän merkitykseen kristityille, heissä on hyväntekijöitä, rauhanrakentajia, profeettoja, viisaita opettajia, palavia rukoilijoita ja evankeliumin sanansaattajia. Omia poismenneitämme emme muistele siksi, että he olisivat olleet erityisen pyhiä ihmisinä, vaan siksi, että he ovat liittyneet rakkauden sitein elämäämme, kulkeneet kanssamme, näyttäneet tietä. Kiitämme heistä ja muistelemme, mitä hyvää heidän kauttaan saimme. Ihmisyyteen kuuluu vajavaisuus. Oman ja läheisten epätäydellisyyden hyväksyminen vapauttaa kiitollisuuden. Ja siitä saa voimaa.

Aamiaisen ja lehdenluvun jälkeen rantaudun kirjoitushuoneeseeni ja avaan sälekaihtimen. Hätkähdän: naapurin pihalla on punakeltainen ema, ensihoidon auto. Ennen kokematon näky pysäyttää. Tiedän, että enää naapurissa ei asu vanhuksia, lapsiperheitä vain. Ei kai lapsille ole sattunut jotain, nousee hätääntynyt ajatus. Sitten: auto on tullut hiljaa, ei siis mitään kovin dramaattista kuitenkaan. Aamu on jo pitkällä ja useimmat autot ovat pihasta poissa, työssä kävijät töissään, isommat lapset koulussa. Nuori ja hontelo ensihoitotyöläinen tulee painavine laukkuineen autolle, jättää laukun ja ottaa pyörätuolin. Huoh. Ei mitään kamalaa siis. Hetken päästä pienten kaksosten äiti nostetaan tuolissa autoon, oikea nilkka on paketissa. Ema-auto lähtee yhtä hiljaa kuin on tullutkin.

Kuuntelen pyhäaamuisessa rauhassa radiokirkkoa, jossa saarnan aiheena on evankeliumin anteeksiantamusteksti Matteuksen mukaan: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

Ehdollinen anteeksianto? Entä jos eksyy kaivelemaan toisten itselle aiheuttamia mielipahoja ja niiden anteeksiantamisen tilaa? Läheskään kaikkea toiselle aiheuttamaansa ei ole itsekään tehnyt tahallaan, ei edes tiedä toisen pahoittaneen mielensä. Kaikkea itselle aiheutettua pahaa mieltä ei asianomainen tietämättömyydestä tai tieten pyydä koskaan anteeksi. Pitäisi kuitenkin antaa anteeksi eikä jäädä hautomaan asiaa.

Saarnassa ei puhuttu itseäni eniten askarruttavasta tilanteesta: entä jos ei voi antaa itselleen anteeksi, koskeeko Jumalan anteeksiantoehto sitäkin? Entä jos on tehnyt vaikka vain kerran itsellekin käsittämättömästi ja ilman mitään syytä toiselle pahaa? Jos on pyytänyt anteeksi, ehkä kokenut saaneensa anteeksi, mutta kokee itse tekonsa yhä anteeksiantamattomaksi ja kantaa syyllisyyttä läpi elämän?

Runot

Kaarina Valoaalto Äimän käki Poesia 2021

Kaarina Valoaalto (1948-2021) oli eräs erikoisimpia runoilijoitamme, hyvällä tavalla sitä. Tämä teos on postuumisti julkaistu, kirjailija ehti työstää kokoelman valmiiksi ennen kuolemaansa. Hänellä on omintakeinen ja kuvastoltaan rikas runokieli. Häneltä jäi runsaasti julkaisemattomia runoja, ehkä postuumeja kirjoja saadaan vielä lisää. – Minun täytyy tunnustautua Valoaallon runouden ihailijaksi. Hänen teksteistään puuttuu kaikenlainen temppuilu ja rääväsuisuus. Yksinkertaisesti ja mahtavan osuvasti kuvattua elämää ja ajatuksia. Nämä runot ovat niin tosia ja samalla niitä lukee hymyssäsuin, jopa naurahdellen.
*
Proosa

V.S. Luoma-aho Delete Kosmos 2021

Kenties tuhansista lukemistani kirjoista erikoisin. Mykistää, kun pitäisi jotain sanoa. Ei tämä ole romaani, ei runoa – jonkinlainen kirjallinen temppurata ehkä. Todennäköisesti kirjoittaja on poikkeusihminen – kenties kustantaja on nähnyt tässä potentiaalia, jota minä en havainnut. – Mitä ihmettä tämä ihminen yrittää sanoa, mietin yhä useammin loppua kohti tarpoessani. Ja kyllä, tämä ei ollut minusta hyvä kirja. Okei, erikoisuus ei ole huono asia, ellei se sitten yhdisty täydelliseen logiikan puutteeseen. Jotain hyvää löysin: kirjoittajalla on rikas sanavarasto, erityisesti kirosanojen osalta.
*
Selma Lagerlöf Untuvainen suom. Uuno Kailas (1912) Tiberiuskirjat 2021

Tiberiuskirjat on julkaissut pieniä novellikokoelmia menneiden vuosisatojen mestareilta. Lagerlöfin (1858-1940) kolme pientä tarinaa on Daudet’n tapaan kaunista, sävykästä kieltä. Selma Lagerlöf oli ensimmäinen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut naiskirjailija ja Ruotsin akatemian ensimmäinen naisjäsen. – Vanhahtavine ilmaisuineen nimenomaan tapa kertoa on se, mikä näissä erityisesti viehättää, kuten myös se, miten kirjailija kykenee erittelemään henkilöidensä tunne- ja ajatusmaailmaa sukupuolesta riippumatta.
*
Alponse Daudet Maanantaitarinoita suom. O.A. Kallio (1908) Tiberiuskirjat 2021

Ranskalaisen Daudet’n Maanantaitarinat ovat aikansa huippuproosaa. Hän on kirjoittanut mm. kertomuskokoelman Kirjeitä myllyltäni, joka lienee innoittanut edesmenneen presidenttimme ns. myllykirjeiden julkaisuun viime vuosisadalla. – Viehätyin kovasti näistä pikku tarinoista, jotka liittyvät saksalais-ranskalaisiin sotiin. Daudet on ollut ilmeinen tyyliniekka ja sanataituri ja vanha Kallion suomennos tuo sen hienosti esiin.
*
Miika Nousiainen Pintaremontti Otava 2020

Tunnetun kirjailijan ja tv-persoonan nyky-yhteiskunnan kipupisteitä luotaava romaani kuorii ystäväkolmikon arjen kautta komedian keinoin yksinhuoltajaisyyttä, kumppania etsivän ja perhettä kaipaavan sinkkuelämää. Ystäväkolmikko on siinä vaiheessa, jossa omat isä- ja äitisuhteet ovat muuttuneet kuoleman, omaishoitajuuden ja leskiäidin uuden suhteen nyrjäyttämäksi hämmentäväksi todellisuudeksi. – Nousiaisen tyyli on arkitodellisuutta täsmällisesti kuvaavaa, romaanin hahmot samaistuttavia ja juonenkuljetus taitavaa. Minua hiukan häiritsi runsas kirosanojen käyttö miesten keskinäisiä dialogeja ja ajatusmaailmaa kuvatessa. Se on omiaan latistamaan tyyliä. Toisaalta Nousiaisen huumorintaju tekee lakonisuudessaan lukukokemuksesta hilpeää.
*
Elisabeth Strout Kaikki on mahdollista suom.Kristiina Rikman Tammi 2019 (2017)

Olive Kitteridgen tarinan luoja, Pulitzer-palkittu yhdysvaltalainen Elizabeth Strout (s.1956) on kyllä mainio kirjailija, meikäläisittäin laadukkuuden tae on sekin, että kirjat ovat päätyneet Tammen Keltaiseen kirjastoon. Viimeisin suomennos sisältää toisiinsa väljästi liittyviä, itsenäisiä tarinoita Amgashin pikkukaupunkilaisista, jotka tietävät toisensa, mutta tuntevatko itsensäkään, sopii kysyä. – Olen arvostanut ja ihaillut Stroutin julkaisuja, joille on myös löytynyt taidokas suomentaja. Kirjailijalla on loistava tyyli sanoa yhdellä lauseella paljon ja lyhyellä tarinalla kaikki oleellinen ihmisistään. Sitä ei voi kuin ihailla. Lukeminen on nautinto!
*
Satu Rämö Talo maailman reunalla WSOY 2021

’Vuosi Islannin maaseudulla’ kuvaa kiinnostavalla tavalla maassa asuvan suomalaisnaisen silmin nähtyä ja kaikin aistein koettua perhe-elämää pohjoisessa maassa, jossa perheen lapset puhuvat kahta marginaalikieltä, isän kanssa islantia, äidin suomea. Tavat ovat toiset ja ihmiset toista maata, mutta ankaran luonnon kanssa elää ihmisiä, joiden asenteesta on opittavaa. – Lue kirja, se vie sinut huikeisiin kokemuksiin, joita kotimaassa ei tule vastaan. Kirjoittaja osaa kertoa ja kuvailla ja tarttua pettämättömällä vaistolla ilmiöihin, jotka kutkuttavat erilaisuudellaan.

*Martti Anhava Niin katosi voitto maailmasta Otava 2021

”Teos piirtää esiin Paavo Haavikon mielenmaisemat, paikat ja tilanteet, joissa poikkeuksellisen rikas tuotanto on syntynyt”. Haavikko oli kiistatta aikansa kirjallisen establishmentin voimahahmo, runoilija ja vaikuttaja. Anhava on uutterasti paneutunut sekä henkilökuvan ja kirjallisen tuotannon että toiminnan vaikutuksen esittelyyn runsaan aineiston valossa ja henkilöhaastatteluin. Kävihän tästä myös ilmi viime vuosisadan kirjojen ja lehtien kustannustoiminnan sisäpiirien tila ja varsinkin Otavan perheyhtiön historian käänteet. – Kirja on ikävän kokoinen järkäle, jonka jaksanevat vain asioista syvällisesti kiinnostuneet kokonaisuudessaan käydä läpi. Ehdin puoliväliin, selailin välin ja luin viimeiset luvut. Tavalliselle lukijalle Haavikon kootut seikkailut kustannus- ja yritysmaailmassa eivät niin kiinnostavia olleet, joskin valottivat poikkeusyksilön persoonaakin. Se kumminkin selvisi mikä miesten keskinäinen maailma kirjallinen kulttuuri olikaan.

---

Pihan viimeiset, kohmeiset kukat pakkasyön jäljiltä. Ulos unohtuneet isot crocsit, joissa helisevät jäähileet. Korjaan viimeisen puutarhatuolin talviteloilleen vajaan. Toinen ripustaa ovipieleen kynttilälyhdyn. Aurinko käy näkyvissä, vaikka enimmäkseen pilvehtii. Sunnuntailounaaksi on karitsan paahtopaistia, rosmariinin ja valkosipulin tuoksu huumaa.

Olemme viikonloppuna eläneet vahvasti mukana lasten ja nuorten sellokilpailua Porvoossa, itse en kyennyt paikalle, mutta Toinen meistä oli kannustusjoukoissa. Pojanpoika siellä soittamassa, selvästi innoissaan, niin kuin vain teini voi olla, kun johonkin heittäytyy täysillä. Palkintoja jaettiin kolmessa ikäluokassa edistyneimmille. Onnea jokaiselle, joka on ponnistellut hyvän musiikin myötä soittotaitonsa kehittymisen eteen. Onnea voittajille ja kiitos opettajille, vanhemmille, isovanhemmille ja kannustusjoukoille. Kiitos tapahtuman järjestäjille, teitte hyvää työtä tukiessanne lasten ja nuorten hyvää harrastusta tänä vaikeana aikana.

Arki tulee aina uskollisesti viikonlopun jälkeen ja elämä palaa tuttuun uomaansa. Selkäjumppaa, metsäkävelyä, Haavikko-kirjan urakointia, kuoroa, pyykinpesua, Chesapeake Shoresin viidettä kautta…

Juuei, ei ole tämä hän liittynyt elokapinaporukoihin eikä mitään mieltä osoittavien joukkoihin. Ei ole hän minkään puolueen jäsen, vaikka onkin ns. uskollinen äänestäjä. Ei osallistu hän somessa visertäjien eikä raakkujien, oman naamataulun ihailijoiden eikä synkkäilmeisten maailmanparantajien heimokulttuuriin. Onpa vain erään sortin itsekseenajattelija virtuaalisen ahon laidassa, yksikseen jurnottava pahantuulikko. Ja tässä nyt käyttää hän sananvapauttaan politiikan hurmeisia näyttämöitä kritisoiden.

Edustuksellinen demokratia, jota meillämain on nautittu itsenäisyyden reilun satavuotisen taipaleen verran, on osoittautunut senpäiväiseksi teatteriksi, josta ei värikkyyttä pidä puuttuman. Ensemble, joka maan asioita parlamentaarisen teatterin osajaon mukaan on valittu hoitamaan, sisältää nipun tarvittaessa samanmielisiä, mutta toisaalla erimielisiä porukoita ja ihme sooloilijoita. On hyvinvointiyhteiskuntamaanikot ja turvesuossa tarpojat, on viherkaihiset ja pakkoruotsinpuhujat. Teatterinäytökset hoituvat niin, että Ensemblen eturivi esittelee ratkaisuehdotuksensa näyttämöltä, ja katsomo huutelee hävyttömyyksiä päin naamaa. Tarkoitus on tehdä kansalle selväksi, että pääosan esittäjät ja niiden taustajoukot eivät nyt yhtään ymmärrä miten asiat pitäisi hoitaa, ovat tulkinneet roolinsa kertakaikkiaan väärin ja sössineet kaiken perusteellisesti.

Onnekseen P.Mummo ei kuulu Ensemblen eikä turhautuneen katsomon taustajoukkoihin. Hänellä on tavallisen kansalaisen ihana oikeus nauraa näytökselle jos naurattaa tai jättää näyttämön sekä katsomon väki repimään toisiaan tukasta. Puhemylly pyörii ja palkka juoksee.

Oli vuosia kestänyt jakso, jolloin posti kantoi nimelläni kotiin aikakauslehden. Kotiliesi oli tullut pitkään myös äidilleni. Jokin tuttuus juttujen aihepiirissä, ja samalla uusille vuosikymmenille päivitetty ulkoasu sai palaamaan lehden pariin kotiäitivuosina. Samoihin aikoihin alkoi myös lehtien vaihto naapurin rouvan kanssa, joka puolestaan tilasi Kodin Kuvalehteä. Vuoroluku jatkui sitten myöhemmin eläkkeelle jäätyä nuoremman työkaverin kanssa, joka alkoi tilata ET-lehteä. Nykyään ostan enää lehtien irtonumeroita jos kansikuvassa esitelty teema ja/tai henkilö kiinnostaa.

Olen pannut merkille, että lehdet ovat tällä vuosituhannella siirtyneet käyttämään kokosivun kuvitusta. Naistenlehtien kakut, piirakat, annoslautaset ja ruokapadat vyöryvät sivun kokoisina lukijan syliin. Sen vielä voi laskea asian elävöittämisen tiliin, mutta entä kun vastaan tulee yhä useammin koko sivun mainos? Jos lehdellä on tarjoushinta, voit olla varma, ettei kyseessä ei ole enää houkuttelu tilaajaksi, vaan yksinkertaisesti anorektinen asiasisältö ja runsas mainoskuvien käyttö.

Taannoin ostin pitkästä aikaa Kauneus ja Terveys-lehden numeron, jonka 92:sta sivusta 22:lla oli koko sivun meikkimainos ja artikkeleihin liittyviä koko sivun henkilökuvia 11 sivua. Jopa asialehtenä tunnettu Suomen Kuvalehti saattaa kerran kuussa liittää lehteen mainosliitteen, joka käsittää liki puolet lehden sivumäärästä! Älkää ihmetelkö, että lehtiänne ei enää tilata kotiin, tehän myytte ensin mainostilaa ja sitten vielä maksatatte mainokset lehden ostajalla.

Syksyn toistuvista kulttuurisista viihdeohjelmista seuraan yleensä Vain elämää ja Tanssii tähtien kanssa. Helppo arvata miksi, nehän ovat musiikkiohjelmia. Vain elämää on kiinnostava siksi, että siinä paljastuu artistiuden ohella jotain aitoa ihmisestä, eihän kukaan jaksa viikkoa esittää pelkästään julkista itseään. Kun en seuraa aktiivisesti kevyttä musiikkia, en ennakkoon fanita ketään, en edes tietäisi mihin ’genreen’ itse kukin lukeutuu.

Tanssiohjelman kiinnostavuus on minulle siinä, miten enemmän tai vähemmän pystymetsästä mukaan temmatut julkimot kehittyvät taitavien ja kokeneiden opettajien johdolla viikko viikolta. Joskus tuntuu, että joku osallistuja ei pääse eteen päin tai haluaa päästä helpolla, mutta roikkuu mukana yleisöäänin. Silloin voi keskittyä vaikka opettajan suoritukseen. Oheisohjelmia, joita mainosarvon maksimoimiseksi on kehitelty, en jaksa seurata, minulle riittää tanssi sinänsä.

Viime sunnuntaina tanssiesitysten teemana oli jokin kilpaan osallistujan elämään vaikuttanut kokemus tai ihmissuhde. Nähtiin tanssin keinoin kerrottuja tarinoita varhain menetetyn isän ikävästä, masennuskausien kanssa kamppailusta, sisaruudesta, rakkaudesta perheeseen. Tajusin, miten musiikin rytmittämä liike voi koskettaa sekä tanssijassa että katsojassa pinnanalaisia syviä tunteita, joille ei ole sanoja. Tanssi on terapiaa.

Luen muutamaa sanoma- ja aikakauslehteä, katson ainoastaan YLEn pääuutislähetyksen ja ajankohtaisohjelmat. Haluan tietää miten on ja vähän myös mitä kaikkea on. Se riittää. On ihmisiä, joiden on luettava myös mitä ihmiset mistäkin ajattelevat. Voi myös ajatella itse. Tämä on ikääntyvän oikeus: olla tietämättä kaikkea kaikesta maailmassa.

Ehkä se on kuplaelämää. Tietää suunnilleen mitä valitsemillaan foorumeilla kerrotaan ja miten. Usein ajattelee: no, noinkin voi asiat nähdä, tapahtumat tulkita. Tiedonlähteiden arvottamisesta lähtien joutuu kumminkin aina puntaroimaan itse, miten luotettavista lähteistä tieto on kerätty ja miten puolueetonta informaatio on. Joka tapauksessa tieto ruokkii tuskaa.

Tämänpäiväinen Hesarin tiedesivusto esittelee maailman kolmanneksi nopeimmaksi tähtäävän supertietokoneen, joka kohta hurisee puuteollisuuden hylkäämissä tehdastiloissa Kajaanissa. Kun se käy täydellä tehollaan, sitä voivat tiedeyhteisöt mistä tahansa maailman kolkalta käyttää hyväkseen tutkimuksissaan. Kunpa ne tutkimukset tuottaisivat hyviä ratkaisuehdotuksia maailman ongelmiin. Eihän satsauksella muuten ole arvoa.

Nomen Nescio, suomalaisen vaatemuodin uusi näkymä ovat täysmustat, sukupuolettomat vaatteet. Jos on kuin sanottu on: ”vaatteet on mun aatteet”, tässä pelkistyy suunta, jonne ollaan menossa jo pitkällä. Ihmisen unifiointi versus yksilöllisyys. Jos sää, niin miksei kaikki muukin hakisi äärilaitojaan.