Artikkelin Kirjoittamisesta kommentit

Kirjoittaja: tuulamummo

tuulamummo — Fri, 13 Oct 2023 08:38:23 +0000

Kansakoulussa oli kolmannella tai neljännellä luokalla osallistuttava Raittiuskilpakirjoitukseen. Opettaja jakoi jokaiselle oppilaalle vihkosen, joka piti sitten kotona lukea.
Koulussa kirjoitettiin siitä aine vai kertomus paperille ja opettaja lähetti tuotokset arvosteltavaksi jonnekin.
Oliko tarkoitus korostaa tupakan ja viinan turmiollisuutta vai kirjoittamisen opiskelua, ehkä molempia.
Minä sain ensimmäisen palkinnon satukirjan, jonka opettaja vähän nyrpistellen jakoi, en ollut erityisemmin hänen suosikkinsa.
Kotona näytin äidille ja odotin jotain kehuja. Äiti ei muuta sanonut, vain hämmästeli ääneen: juopon tytär.
Seuraavana vuonna oli taas kirjoituskilpailu, palkinto tuli, mutta ei ensimmäistä, satukirja kumminkin. Tallella ovat molemmat.
Oppikoulussa ei näitä kisoja ollut.

Kirjoittaja: Annikki

Annikki — Thu, 12 Oct 2023 11:00:30 +0000

On se myös jonkinlaisen älykkyyden ja henkisen kehittymisen merkki, että lapsi alkaa kirjata kokemuksiaan ja ajatuksiaan paperille. Päiväkirha, kalenteri, blogi ovat myös muistin välineitä. On merkillistä lukea nuoremman ajan merkintöjä. Silloin ei tiennyt, mitä tulee tapahtumaan, nyt lukiessaan tietää.

Kirjoittaja: Ellinoora

Ellinoora — Wed, 11 Oct 2023 15:05:03 +0000

Vastauksena kommenttiin tuulamummo. Tosi kiinnostavaa lukea miten olet Tuula kirjoittajaksi päätynyt. Myös minä olen lapsena kuunnellut Markus-sedän Lastentuntia radiosta. Maalaistyttönä en itse ollut kesäsiirtolassa, mutta äiti otti meille monta vuotta ns. 'kesälapsia' Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta. Useimmat olivat Helsingistä. Ainakin kahdet sisarukset olivat meillä kahtena kesänä peräkkäin. Itse olin myöhemmin opiskeluaikana Lauttasaaren srk:n kesäsiirtolassa harjoittelijana ja saatuani viran Hgin Oulunkylän srk:sta työhöni kuului parina kesänä kesäsiirtolaviikkojen järjestäminen Sipoossa. Kyllä lapset melkein aina aluksi ikävöivät kotiin, mutta tottuivat ihmeen pian.

Kirjoittaja: tuulamummo

tuulamummo — Tue, 10 Oct 2023 15:44:27 +0000

Minun kirjoittamiseni alkoi kirjeiden kirjoittamisesta ja koti-ikävästä. Sota-ajan jälkeen ravitsemustilanne oli huono ja kouluruokailu kauravellin tasoa ainakin kaupungeissa. Koululääkäri kävi kansakoulussa tutkimassa lasten tilannetta. Olin laiha, hento ja kalpea. lääkäri suositteli minua lähetettäväksi ns. kesäsiirtolaan kahdeksi viikoksi.

Äiti nimikoi vaatteisiin nimeni, ettei sekaannu muitten lasten vaatteisiin. Lisäksi äiti antoi minulle mukaan kirjekuoria ja kirjepaperia. Kirjekuorissa oli valmiina osoite ja postimerkit.
Minä sitten kirjoitin lyijykynällä tikkukirjaimin äidille kirjeitä. Ensimmäisessä kirjeessä oli viesti: äiti hae minut heti pois. Rauhoituin vähitellen. Olihan kaikki mielenkiintoista ja uutta. Isossa salissa nukuttiin pukkisängyissä, jokaisella oli sängyn vieressä tuoli, istuinosassa oli kansi saranoilla, omat henkilökohtaiset tavarat sai laittaa kannen alle. Uimaan päästiin vain siirtolan tätien kanssa.
Sunnuntaina saatiin näkkileipää, jonka päällä oli margariinia ja siirtolan sokeria.
Yhtenä päivänä vieraili Markus-setä. Me lapset olimme kahta puolta tietä vastassa ja lauloimme jotain. Markus-setä oli kärttyinen ja komentelevainen, minulla vähän romahti ihailuni.
Äidille kirjoittelin näitä juttujani.
Kirjeenvaihto jatkui myöhempinä kesinäkin, kun äiti järjesti minut ja siskon eri maalaistaloihin kesäisin pois asfalttikaupungista, kun ei ollut sukulaistaloja maaseudulla.

Päiväkirjaa aloin kirjoitella kymmenvuotiaana. Ei sitä aina hyvänä ole pidetty, olen yrittänyt monta kertaa lopettaakin. Muutakin olen kirjoitellut.
Se on se kirjoittamisen pakko, mikä tulee sisältäpäin.