Niinkö se meneekin, että kaikkialla maailmassa kunkin maan samat pyörivät estradeilla. Ihmettelen vielä enemmän. Tämäkö naamaruletti riittää ihmisille viihteeksi? Mitä se on, että toisten tekemiset ja elämät niin kovasti kiinnostavat? Ei ihme, että ihmiset innostuvat valtavasti, jos jostain putkahtaa esiin uusi, tuore naama.
Olen taas katsonut Vain elämää ja yhden jakson Putoustakin. Viimeksi mainittu on kyllä käsittämättömän huono viihdeohjelmaksi. Musiikista ja psykologiasta kiinnostunutta ihmistä Vain elämää-ohjelman konsepti ruokkii monipuolisemmin, se jopa yllättää sillä tavoin, että musiikillinen ’samanaama’ paljastuu paljon julkisuuden antamaa kuvaa monitahoisemmaksi persoonaksi ryhmäprosessissa, jollainen viikon kuvaussession aikana tapahtuu. Huonosti tunnen kevyen musiikin genreä tosin, mutta ainahan hittejä jossain kuulee.

Thaimaassa parikymmentä vuotta sitten televisio.ohjelmien visailukisailut olivat mielestäni ihan tyhmiä. Ilta illan jälkeen niissä oli kilpailijoina ja vetäjinä samoja naamoja eri kanavilla eri ohjelmissa. He näyttivät vain vaihtavan vuoroa osallistujasta vetäjäksi kilpailun mukaan. Suurin osa vielä näytteli erilaisissa sarjoissa eri kanavilla, koko ajan vähintään parissa sarjassa, tai sitten johtivat jotain talk showta.

Silloin ajattelin, että onneksi SUomessa oli sentään kunnon ohjelmia ja visailuihin sentään osallistui lukuisa joukko ihan eri ihmisiä.

Nyt Suomessa ollaan tultu tuohon samaan, vähän jälkijunassa. Amerikan mailta tämä trendi ilmeisesti alkoi. Vähän hihittelen mielessäni sitä, kuinka myöhään suomalaiset näihin juttuihin siirtyivät, me, jotka luulemme olevamme kehityksen kärjessä…