Pimeässä tähdet, valossa varjot – vastakohdissaan elämä hengittää
Vielä viime vuonna kirjoitin hänelle monta kirjettä. Hetken lapsia ne, avoimesta sydämestä. Vaivoin vastattiin, paljon oli pitkää hiljaisuutta.
Oli aika, jolloin tuli liiasta liikaa. Kaatopaikkaefekti: olin haastettuna todistamaan niljakkaita yksityiskohtia ystävän elämästä. Parahdus: en halua tietää.
Vaikenemisen ja kommunikaation dilemma. Joko-tai-elämä. Helvetissään piehtaroiva ei huomaa: muutoksen avaimet ovat jokaisella itsellään.
Instant-ystävyyttä: vain tarvittaessa. Jänönkäpälä-ystävyyttä: pyyhi pois kipeä, silitä. Sääli-ystävyyttä: pai pai paitaressu, tukku tuutussa tupukka.
Halusin kirjoittaa rakkaudesta, kertoa miten on. Sisäiset sfäärit leimusivat liekeissä. Mielipoliisi löi kynän kädestä. Käsi on vieläkin turta.
Rakkaudessa on pehmeitä ja aukenevia, luokse tulevia ja vastaanottavia elementtejä. On arkista ja pyhää, kauneutta ja kavahduksia, särmääkin on. Jos koo ei kolise, ärrä raapii.
Ei sovi kertoa rakkaudestaan, sanoo mielipoliisi. Rakkaus riehahtelee ja raastaa, käy sotaansa monilla rintamilla. Tunteiden sodassa ei pamputus riitä, tikarilla vain suoraan sydämeen.
Kynän terävä pää pisaroi tuskanhikeä. Kuuma tuuli pyyhkii toiveiden solaa. Halujen helle sokaisee. Tunteet tunkeutuvat uniin lupia kyselemättä.
Tapahtuu, että muuri murtuu ja solan seinämät sortuvat. Kiivetään luhistuneiden esteiden yli. Avartuu arpinen tila, jossa sydän yhä sykkii.
Maassa on vaikeat vuodet meneillään. Kaikkien yhteinen velka kasvaa. Vastuunkantajat hikoilevat tosiasioiden painon alla. Työttömien joukko saa viikko viikolta lisää jäseniä. Monen perheen ja yksilön unelma turvallisesta tulevaisuudesta särkyy.
Ne, joilla on, haluavat lisää. Puhuvat oikeudesta. Kieltäytyvät tekemästä töitään, koska heidän vaatimuksiinsa ei suostuta. Yhteiskunta ajautuu kaaoksen partaalle. Joka päivä sadat tuhannet tavalliset kansalaiset joutuvat selviytymään lisää tahtovien järjestämistä vaikeuksista.
Sodan vuodet nähnyt sukupolvi, ne, jotka siitä ovat jäljellä, pudistelevat päätään. Heidän lastensa sukupolvi oppi jo varhain elämään niukasti ja tekemään työtä. Peruskoulun viisastama sukupolvi ei ymmärrä milloin on vaatimisen, milloin tyytymisen aika.
Joka hankkiutuu näkyville, joutuu ottamaan vastaan kaikenlaista. Aplodeerataan ja hymistellään, tartutaan epäolennaisiin, ymmärretään väärin. Ollaan karusti eri mieltä, hymähdellään.
Itsensä tunteva kestää kuulla, ei mene kritiikistä rikki. Joku voi pudota omahyväisyyden puolellekin. Sanottu valuu höyhenselkää, erimieli muuttuu kateudeksi, sanoja pahansuovaksi.
Luonnossa kuningaskobra voi niellä puhvelin. Nieleminen kestää kauan, sulattelu vielä kauemmin. Kyyn ei kannata käydä puhvelia nielemään, mutta pistää voi, puolustuksekseen.
