Artikkelin Kesä, Äiti kommentit

Kirjoittaja: mehtäsielu

mehtäsielu — Sat, 27 Jun 2009 16:14:48 +0000

Luulen, että tunnemuisti vain herkistyy sitä mukaa kun muu muisti häviää. Ja saattaa olla että tunnemuisti säilyy viimeiseen hetkeen asti. Siksi on hyvä, että tulee tuollaisia miellyttäviä hetkiä, jotka saavat hymyn pintaan. Joku hennonhento aavistus siitä, että minäkin olen tärkeä, vaikka en muista tai vaikka en osaa puhua. Siksi nuo vierailut ovat kullanarvoisia.

Kirjoittaja: Ellinoora

Ellinoora — Tue, 23 Jun 2009 14:55:12 +0000

Ajattelen, että muistamattomankin tunnemuistissa voi olla häivähdys ystävällisestä hymystä, tervehdyksestä, kosketuksesta. Kaikki on heille niin hetkellistä, olen heille olemassa, kun olen siellä. Eivät he ikävöi niitä, joita eivät muista. Tavallaan hoivaosaston väki on samaa perhettä, yhden vieraat voivat olla kaikkien vieraita. Olen huomannut, että nämä ihmiset ovat hiipineet myös rukouksiini vaivihkaa. Sekin yhdistää, kuten kerrot.

Kirjoittaja: mm

mm — Tue, 23 Jun 2009 08:36:29 +0000

Joskus seurakuntavierailuilla pääsin omien pappien kanssa vanhainkotivierailuille. Ne olivat rauhallisia ja valoisiakin vierailuja. Kaikki käteltiin. Juotiin kahvit rauhassa. Laulettiin yhdessä. Oma pappi muistui monelle mieleen. Minulta vieraalta kyseltiin, jos muistettiin kysyä, kuka minä oikein olin. Kerran minut esiteltiin sen perheen äitinä, jonka puolesta oli jo vuosia rukoiltu jumalanpalveluksissa. ”Kyllä minä sinut sitten tunnen”, oli iloinen vastaus.
Usein haluttiin, että kerron työstäni jotain, koska kukaan ei voinut olla varma, mikä milloinkin läpäisi muistilokerot. Vastaavaa olivat vierailut kehitysvammaisten hoitokodeissa. Hyviä vierailuja, vaikka omat silmät molemmissa paikoissa välillä olivatkin kyynelissä.